Kevät tuli pihaan

Täällä se on viimein, kevät! Jotenkin tänä vuonna kevät on tuntunut tulevan hitaammin kuin ikinä, vaikka varmaankin nyt eletään lämpötiloiltaan ihan normaalia huhtikuuta. Silti tuntui, että lumipeite laskee sietämättömän hitaasti – vaikka lunta oli ainakin meidän pihassamme vähemmän kuin edellisenä talvena. Viime viikonloppuna näin ensimmäisen leskenlehden, ja samana päivänä huomasin, että ensimmäiset rohkeat krookukset ovat jo kukassa talon eteläpäädyssä. Tänä viikonloppuna niitä oli siellä jo melko paljon, ja lisää on tulossa. Narsissit kukkivat samoilla tienoin nurmikkoa hieman myöhemmin.

Tänä viikonloppuna on tehty urakalla kevättä pihaan. Puolisoni haravoi viikonlopun aikana lähes koko pihan. Minäkin yritin, mutta hän on niin tarkka haravointijäljestä, että loppujen lopuksi hän haravoi uudestaan nekin kohdat, joissa minä olin jo käynyt… Parasta siis vain todeta, että työnjako tässä menee niin että mies haravoi ja minä kannan lehtikasoja liiterin taakse lehtikasaan. Työnjako sopii minulle erinomaisesti, sillä kuten aiemminkin olen kertonut, haravointi ei ole pihatöistä mitenkään suosikkilistallani.

haravointia
Haravointiurakka vielä alkuvaiheessa.

Haravoinnin lomassa siivosin myös perennat. Minulla ei ole koskaan ennen ollut perennapenkkiä, joten en suoraan sanottuna oikein tiennyt, mitä sille pitäisi keväällä tehdä. Maalaisjärkeen toki käy, että kuolleet lehdet poistetaan, ja niin minä teinkin. Pensaista poistin kuolleina törröttävät varret. Hiukan hämmentyneeksi kuitenkin jäin pienilehtisten kukkien kohdalla, kun en tiennyt kuinka paljon kuolleita lehtiä pitää repiä pois, kun mukana tuntuu lähtevän vihreääkin. Saa nyt nähdä tuhosinko enemmän kuin autoin kukkiani. Iloista oli kuitenkin muistaa penkkiä peratessa, että viime kesänä siihen jäi vielä melko iso kolo johon saan tänä kesänä istuttaa lisää kukkia. Parasta pihatöissä!

perennat
Perennapenkkiä: vasemmalla siivoamatonta, oikeasta reunasta on poistettu kuunliljan kuolleita lehtiä.

Kaikkein tärkein tämän viikonlopun hommani oli kuitenkin tontin takaosan siivous. Takaosahan on syksyllä kaivettu pinnastaan ympäri ja tasoiteltu, sieltä on kaivettu kaivinkoneella ylös kantoja ja kiviä ja muutama pajukin. Nyt talven jälkeen paljastui se seikka, joka minun keskisuomalaisen maatilan tyttärenä olisi pitänyt tietää. Seudun maa-aines on sellaista, että kun pintaa kaivaa kymmenenkin senttiä (tai joskus vähemmän), niin esiin nousee koko joukko kiviä. Koska takapihalle olisi tarkoitus tulla nurmikko lähiviikkoina, kannoin sieltä koko joukon kivenmurikoita pois kiusaamasta tulevaa ruohonleikkuuta.

Kivien lisäksi aika hikinen urakka oli oksissa, juurissa ja juurakoissa, joita koneella rouheasti tehdyn operaation jäljiltä on alueella aika paljon. Osa nyt myllätystä alueesta oli ennen kaivinkoneen käsittelyä ihan ryteikkönä, joten siellä on jos jonkin ylimääräisen pensaan tai puun juuria. Pajut, jotka olivat ikään kuin näkösuojana naapurin suuntaan ja jotka aiomme nyt korvata jollain vähemmän rumalla aidanteella, jättivät jälkeensä pitkiä, paksuja juuria. Kaivinkonetta käsitellyt veljeni sanoi, ettei hän saanut niitä kaikkia juuria mitenkään pois, ja nyt ymmärrän mitä hän tarkoitti. Vaikka takatontille ensi kuun aikana tuodaan uutta maata, sen alle tulee jäämään koko joukko eri puumaisten kasvien juuria, joita ei vaan saa pois maasta ilman että kaivaa useita metriä syvälle.

Kivi- ja juuriurakkaa jäi vielä arki-iltojen iloksi, mutta tavoite olisi saada toukokuun jälkipuoliskolla riittävä määrä multaa takapihalle. Levitän sen, kylvän nurmikon ja toivon, että se alkaa kasvaa nätiksi ja tasaiseksi. Tontin takareunassa on jo jonkin verran kaivantoa ja mies on luvannut kaivaa vähän lisää; näin pääsemme istuttamaan haaveilemamme tuija-aidan näkösuojaksi viereisen rivitalon suuntaan.

Mainokset

Takapihan suunnittelua talven sydämessä

Viimeisinä päivinä ennen talven tuloa takapihallamme vieraili kaivinkone. Tontin takaosa myllättiin auki: sieltä kaivettiin pois joitakin isoja kiviä, viisi isoa kantoa sekä esimerkiksi pajujen juurakkoja. Valitettavasti minulla ei ole tästä urakasta kuvia, sillä olin päivisin poissa, ja marras-joulukuun taitteessa päivänvaloa on kovin vähän aikaa tarjolla. Iltaisin kun kaivinkone möyrysi pihalla, ei kuvien ottaminen oikein onnistunut.

Takapiha on kaivannut muokkaamista pitkään. Yksi nurkka tontista on ollut ihan ryteikkönä, ja nyt se on muokattu osaksi pihaa. Takaosan nurmikko puolestaan on ollut kuoppainen, monttuinen ja kivinen, ja kannot ovat myös osaltaan hankaloittaneet takapihan hoitamista.

Keväällä, kunhan lumi sulaa pois, ajatamme takapihalle kuorman tai pari maata. Ehkä hiekkaa ensin, ja sitten multaa. Maa tasoitetaan ja se kallistetaan niin että sadevesi valuu oikeaan suuntaan. Sitten sinne kylvetään nurmikko. Leikattava alue kasvaa, mutta toisaalta leikkaaminen helpottuu, kun nurmikko on tasaisempi ja toivottavasti vähemmän sammaloitunut.

Tarkoitus on myös istuttaa tontin takarajalle tuija-aita. Saattaa kuitenkin olla, ettemme saa istutettua kerralla koko rajan mittaista aitaa, koska raja on pitkä ja taimet kalliita. Jonkinlainen pätkä aitaa kuitenkin istutetaan, ja aion myös istuttaa muutamia muita taimia tontin takaosaan – ei vaikuttamaan nurmikonleikkuuta vaan erottamaan selkeästi, missä tontin raja kulkee. Viereinen tontti on nimittäin edelleen samanlaista siivoamatonta pöheikköä kuin meidän nurkkakin oli, ja haluan merkitä tontin rajan myös istutuksilla.

Etupiha saa varmaankin ensi keväänä olla enimmäkseen rauhassa. Keskitän kaikki puutarhaenergiani ja -varani tänä vuonna takapihan kuntoon laittamiseen.

img_20170107_154844_789

Hyvää sydäntalvea kaikille!

Esikoiskukkapenkin kehitystä

Tänä keväänä olen vaihe vaiheelta toteuttanut yhtä omakotitaloon muuttamiseen liittynyttä haavettani: omaa kukkapenkkiä. Se on toteutunut talon etupihalle. Tässä on kuvien kanssa kukkapenkin kehitys vaihe vaiheelta. Korostan nyt, että tämä ei ole välttämättä mikään erityisen oikea tapa perustaa kukkapenkki. Luin kyllä kirjoista, mutta opettelen myös tekemällä, ja sovelsin monia ohjeita pitkin matkaa. Lähinnä olen rakentanut kukkapenkkiä omien voimieni, kukkaroni ja olosuhteiden rajaamin keinoin.

IMG_20160615_183820
Joulukuu.

Ensimmäinen osa esitettiin jo viime syksynä, kun etupihaa hallinneet terijoen salavat kaivettiin pois. Pensaita oli kolme, ja lisäksi samalla lähti yksi vanha iso kanto. Kuvassa poistettavat on merkitty keltaisin muovinauhoin kaivinkoneen käyttäjää varten. Kaivuuhommat tehtiin juuri ennen lumen tuloa joulukuun alussa.

Isojen pensaiden poistaminen ei ollut ihan yksinkertainen juttu. Kaivinkonetta käytellyt veljeni sanoi, ettei kaikkia juuria saanut pois. Ne kulkivat liian pitkälle ja syvälle, kuten pajun sukuisella pensaalla vain voi kuvitella juurten rönsyävän. Juuret ovat sitkeitä ja pitkiä, ja elävät varmasti nurmikkoni alla vielä hyvin pitkään.

Talven ajan lumi peitti pihan, ja kevään tullen etupiha muistutti lähinnä isoa liejuläjää.

huhtikuussa
Huhtikuu.

Aloin suunnitella kukkapenkin paikkaa. Tuntui järkevältä rakentaa se johonkin etupihan myllätyistä kohdista, joissa nurmikko oli jo rikki ja maan muokkaaminen aloitettu. Koska suurin osan talvella kolatusta lumesta kasaantuu tuossa edellisessä kuvassa etualalalla näkyvälle alueelle, päätin tehdä kukkapenkin lähemmäs taustalla näkyviä angervoja. Viimeinen ylöskaivettu pensas oli itse asiassa aivan angervojen vieressä, jonne sitten istutinkin uuden pensaan (siitä lisää joskus toiste).

IMG_20160503_192937
Paksujakin juuria nousi esiin.

Toukokuussa aloitin sitten kukkapenkin muokkaamisen. Käänsin maata, nostelin siitä pois ruohopaakkuja ja loputonta määrää rikkaruohojen juuria. Siinä vaiheessa terijoen salavien juuria tuli vastaan vielä huomattavan paljon. Osa niistä oli jopa käsivarren paksuisia, ja usean metrin mittaisia. Ohuemmatkin nousivat nurmen alta pitkinä piiskoina. Itse asiassa tuossa edellisessä huhtikuun tilannetta esittävässä kuvassa oikealla näkyvä musta juomu nurmikossa on nimenomaan ylös kiskotun juuren jättämä jälki. Vastaavia syntyi lisää. Monesti jouduin vain katkaisemaan juuren oksasaksilla, kun olin kiskonut sitä niin paljon esiin kuin käsivoimin sain. Se ei aina ollut kovin paljoa.

IMG_20160503_194921
Nurmikon reunalista paikoillaan.

Kun olin raatanut useamman tunnin etupihan tasoittamiseksi, alkoi epätoivo jo hiipiä. Jossain vaiheessa vain annoin periksi juurille. Poistin niin paljon niitä kuin kykenin, ja loput tulevat vastaan sitten ennen pitkää (”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”). Tasoitin maata niin tasaiseksi kuin kykenin, erotin kukkapenkin muusta nurmikosta työntämällä maahan reunalistan, ja kylvin nurmikkoa muihin etupihan multaosiin. Kukkapenkin alueelle toin puutarhamultaa noin 5 ja puoli säkillistä. Penkistä ei tullut kovin korkea kohopenkki, mutta uutta puhdasta multaa se kyllä kaipasi, kun olin kärrännyt niin paljon rikkaruohoista ja nurmikkoista multaa pois.

IMG_20160508_175942
Hurraa! Sitten taimia hankkimaan.

Hurjan maanmuokkauksen jälkeen alkoi onnellinen vaihe, taimien istutus. Tein piirroksia ja suunnitelmia, selasin perennakirjoja ja mietin, mitä lajeja penkkiini haluaisin. Loppujen lopuksi siihen on kertynyt kukkia lähinnä sattuman kaupalla. Yksi lajike minulla oli toiveissa: syysleimu. Mummolassa oli niitä aikanaan, ja ne olivat minusta hurjan kauniita. Se oli siis ostolistallani. Kukkapenkin väriskaalaksi mietin sini-violetti-kelta-oranssi-linjaa, ja se on melkein kokonaan pitänytkin. Melkein.

Syysleimut ostin valmiina, mutta sen lisäksi olen saanut ystäviltä ja sukulaisilta monenlaisia perennoja. Kuunliljaa on kahdesta eri pihasta, kahta eri väriä. Akileijojakin on kahta eri väriä, joista tosin vain toinen on toistaiseksi kukkinut. Päivänliljojakin on kahdesta eri paikasta, niiden pitäisi olla keltaisia, mutta kukkia ei ole vielä ainakaan näkynyt. Toivottavasti viimeistään ensi kesänä! Keltaiset esikot muuttivat tänne vasta kukinnan jälkeen, joten niiden parasta aikaa odotan ensi kevääksi.

IMG_20160608_175945
Vähän jo sinne päin…

Ystäväni kukkapenkistä siirtyi kukka, jota kumpikaan meistä ei tuntenut. Tätini pyörähti eräänä iltana pihassa ja totesi, että ”Kas, sinullahan on pähkämökin siinä.” Näin sitä oppii omien kukkiensa nimetkin, heh. Purppurakeijunkukkia ostin kaksi taimea itse, koska mökillä on niitä ja sen tummanpunainen lehti on tosi kaunis. Lapinvuokkoja taas sain ystävältä uuden kodin (ja kukkapenkin) onnitteluiksi. Lemmikkejä olen myös saanut, niistä osa on tässä ja osa muualla pihassa.

Lajeja ei ole valittu kasvupaikan tai muun sellaisen mukaan. Ne ovat vain kerääntyneet tänne. Esimerkiksi keijunkukka on varjoisan paikan kasvi, mutta enhän minä tajunnut sitä ennen kuin vasta istutuksen jälkeen. No, katsotaan miten sen kanssa käy. Olen yrittänyt tähtäillä kukkia niin, että korkeimmat olisivat keskellä ja matalat reunoilla, mutta en ole varma ehtiikö esimerkiksi syysleimu tänä kesänä vielä täyteen mittaansa.

Toistaiseksi on onnistunut se, että penkissä on eri aikaan kukkivia perennoja. Esikot kukkivat varhain, samoin lemmikit, akileijat ja lapinvuokot vähän niiden jälkeen (ehkä), ja liljat näihin aikoihin (jos kukkivat). Pähkämökin saattaa vielä tänä kesänä kukkia, kuunliljoista ja keijunkukasta en tiedä miten käy. Syysleimut kukkivat loppukesällä.

Kukkapenkissä on vielä tilaa, ihan tarkoituksella. Tavoite on, että se on jonain päivänä niin tuuhea, että kitkemistä on minimaalisen vähän. Kestää kuitenkin vielä muutaman vuoden, ennen kuin ollaan niin pitkällä. Halusin jättää tilaa vielä uusille löydöille (ja tuliaistaimille), mutta myös siksi, että en tiedä miten innokkaita nykyiset taimet ovat leviämään. Toistaiseksi vain rikkaruohot ovat levinneet…

Kukkapenkin reunus on oma tarinansa. Upotin maahan siis sellaisen kovamuovisen reunusnauhan, ja sen päälle keräsin luonnonkiviä erottamaan reunaan. Oli kuitenkin aika vaikeaa saada kivien ja nurmikon reuna pysymään siistinä, joten purin rakennelman. Irrotin reunamuovin ja kanttasin nurmikon ja kivenmurikoiden väliin pienen ”vallihaudan”. Nyt nurmikonleikkuun pitäisi olla helpompaa, ja samalla rikkaruohojen ja nurmen eteneminen kukkapenkkiä kohti helppoa estää.

Ennen juhannusta ja juhannuksen jälkeen on tulossa vieraita, joille haluaisin esitellä kukkapenkkiäni mahdollisimman nättinä. Koska kitkemisen määrä on rajaton penkin ollessa vielä näin paljas, turvauduin kuorikatteeseen. Tänään kukkapenkki näyttikin jo jokseenkin siistiltä.

IMG_20160618_121407
Tällainen siitä sitten tuli!

Nurmikko sen ympärillä on oma murheenkryyninsä, mutta koska tästä postauksesta tuli jo nyt liian pitkä, kerron nurmikosta erikseen joskus toiste. Kukkapenkin lajit käyn läpi myös erikseen, koska osallistun instagramissa kesäkasvio-haasteeseen, ja aion kuvata ainakin osan kukkapenkin kukista siihen. Samalla suunnittelin kirjoittavani niistä tänne. Eli kuvia on tulossa jatkossakin, samoin kukkatarinoita.

Kukkapenkin perustaminen oli työlästä, ja vaati enemmän lihasvoimaa kuin odotin. Ehdottomasti yksi per kevät riittää, ja voin hyvin pitää ensi keväänä myös taukoa tästä riemusta! Mutta oli se myös ihanaa, ja joka kerta kun ehdin puoleksikin tunniksi illalla pihahommiin, tulen hieman onnellisemmaksi. Aina sen enempää ei jaksakaan, ja haluaisin pihan olevan sen verran helppohoitoinen, että ei ole maailmanloppu jos aina ei jaksa.

Omenapuuta leikkaamassa ja muuta puuasiaa

Yksi kevään ensimmäisistä töistä puutarhassa on hedelmäpuiden leikkaaminen. Syksyllä ja loppukesällä luin aiheesta kaiken mahdollisen, mutta talvi toi jyräten työt päälle niin etten koko talven aikana ehtinyt puutarhakirjoja avata. Mutta kevään tullen puutarhuri minussa on jälleen herännyt, ja kaivoin takaisin esille leikkaamisohjeet.

Puutarhassani on vain yksi omenapuu, joka näyttää siltä, ettei sitä ole muutamaan vuoteen leikattu. Olin vähän epävarma ryhtyessäni toimeen, mutta sekä suullisten että kirjallisten ohjeiden rohkaisemana otin ja leikkasin viime viikonloppuna puuta parhaan taitoni mukaan. Pelkäsin leikanneeni  liikaa, tietenkin.

IMG_20160412_155240Tällä viikolla eräs lähiseudun kyläyhdistys järjesti lyhyen omenapuu-kurssin. Paikallisen puutarhan isäntä esitteli omena- ja muiden hedelmäpuiden leikkaamiseen sopivia työvälineitä ja näytti sitten ihan konkreettisesti, miten leikataan nuori omenapuu ja miten autetaan vanhaa puuta. Vaikka oma yksi puuni oli jo leikattu, parin tunnin mittainen pikaopetushetki oli innostava ja opettava. Heti kotiin tultuani leikkasin vähän lisää!

Puutarhuri leikkasi puita malliksi aika ronskisti. Pääsääntöisesti ohje tuntuukin olevan, että etenkään vanhaa puuta ei saa tapetuksi leikkaamalla, ellei nyt aivan vartta katkaise. Leikkaamisen tarkoitus on saada puu kasvamaan mieluummin sivusuuntaan kuin ylöspäin ja auttaa valoa pääsemään oksistoon. Toisiaan hankaavat oksat leikataan myös pois, samoin kuin ns. kilpailevat oksat. Vaikka oksia jää leikkaamisen jälkeen jäljelle vähemmän, sadoksi tulevat omenat ovat suurempia ja parempilaatuisia kuin leikkamattoman puun.

Saimme kihlalahjaksi (kyllä, sellainen käänne talven aikana tällä tontilla) lahjakortin puutarhaliikkeeseen ja mukana ohjeen käyttää se puun ostamiseen. Haaveilen luumupuusta – etenkin Sinikka-luumu kiinnostaa jo siksikin, että se on tältä seudulta peräisin oleva lajike ja kestää talvea hyvin. Nyt olen suunnitellut, että luumupuu olisi tämän kevään puuistutus, ja vuoden tai parin kuluttua voisi kokeilla kirsikkaakin. Seuraavaksi minun täytyy selvittää, tarvitseeko luumu pölyttäjäkaverin eli aina kaksi samaa lajiketta. Siitä minulla on kahdenlaista tietoa tällä hetkellä, mutta pitää siis selvittää asiaa.

Olen miettinyt myös, pitäisikö lahjakortti käyttää johonkin varmemmin menestyvään puuhun, johonkin jalopuuhun tai sen kaltaiseen. Luumupuu saattaa olla pystyssä vain pari vuotta, ja lahjan tarkoitus kai oli, että pihassamme kasvaisi jotain, joka vielä vuosienkin jälkeen muistuttaisi kihlauksesta ja tästä onnellisesta ajasta – sekä niistä ystävistä, joilta se saatiin. Puoliso ei ota kantaa – puutarhan suhteen saan kuulema tehdä päätökset ihan itse, hän vain kaivaa kuopat ja leikkaa nurmikon.