Pensassaksille töitä

Pihan talvikuntoon laittaminen on mukavaa. Aloitimme jo viime viikonloppuna järjestelemällä autotallia, öljyämällä terassipöydän, ja puoliso pesi grillinkin ennen talviteloille siirtämistä.

Tänään jatkoimme pihatöillä. Yksi syksyn keskeinen homma on täyttää liiteriä polttopuilla. Tulevan talven lämmitys tapahtuu viime syksynä liiteriin kärrätyillä puilla, ja nyt sinne tuodaan kuivamaan niitä puita, joilla lämmitys tapahtuu vuoden kuluttua. Olen sikäli onnekas, että saan vanhemmiltani ja veljeltäni puita ilmaiseksi ja helposti. Tänään lastasimme liiteriin yhden peräkärryllisen, ja tilaa on vielä ainakin toiselle mokomalle. Kolmaskin mahtuisi varmasti hyvin, jos vain ehdimme niitä tänne tuoda. Puita on silti jo riittävästi ainakin pariksi talveksi, ellei pidempäänkin. Polttopuiden hankkiminen on kuitenkin tehtävä pitkälti ennakoiden juuri siksi, että ne ehtivät kuivaa liiterissä hyvin.

Kun peräkärry oli tyhjennetty polttopuista, oli aika täyttää se saman tien pensaiden oksilla. Puoliso otti vanhemmiltani lainatun sähkökäyttöisen pensasleikkurin ja kävi siperianhernepensasaidan kimppuun. Oikeastihan pensasaita pitäisi leikata kahdesti kesän aikana: juhannuksen tienoilla ja loppukesästä. Noh, meillä se leikattiin tänä vuonna nyt vain kerran, juuri ennen talven tuloa. Ensimmäisenä kesänäni tässä talossa pensasaidassa oli aika paljon harmaata härmää, ja leikkasin aidan kerran sinä kesänä. Tänä vuonna härmää oli vähemmän, ja aita kukki kauniin keltaisin kukin. On ihan kiinnostavaa seurata, miten siperiahernepensas reagoi näin myöhäiseen leikkuuajankohtaan, ja miten kukinta onnistuu ensi kesänä. Aidasta tuli kyllä todella siisti, ja vaivannäkö teki hyvää pihan yleisilmeelle.

Sillä aikaa kun puolisoni hikoili pensasaidan kimpussa, minä otin pensassakset ja hyökkäsin angervojen kimppuun. Etupihalla kasvavat kaksi angervoa eivät ole voineet kovin hyvin tänä kesänä. Leikkasin niitä keväällä, mutta selvästi aivan liian vähän, sillä niissä oli koko kesän ajan runsaasti kuivia oksia, eikä kukinta ollut yhtä runsas kuin edellisenä kesänä. Päätin leikata pensaat lyhyiksi. Tarkoitus ei siis suinkaan ole poistaa niitä kokonaan, mutta lyhyeksi leikkaamista on suositeltu. Sen pitäisi tehdä ihan hyvää kaikenlaisille koristepensaille aina aika ajoin. Etenkin toinen angervoista oli ihan täynnä kuivaa oksaa, ja uskon että leikkaus teki pensaille terää.

Saman käsittelyn sai myös takapihan terassin etelänurkalla oleva pensas, jonka lajimääritys on tekemättä. Uskon sen olevan myös jokin angervolajike, mutta en muistanut tarkistaa lajia kesällä, kun pensas kukki.

Kun leikkaamisen vauhtiin pääsin, napsin ylimääräisiä oksia myös syreeneistä, ja lopuksi vielä hiukan etupihalla kasvavista pensashanhikeista. Energia loppui viinimarjapensaiden kohdalla – nekin kaipaisivat leikkaamista, mutta en jaksanut enää edes nostaa saksia ilmaan.

Kannoin leikkaamisen lomassa oksat peräkärryyn, ja yhdessä veimme ne muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle, kunnan osoittamalle oksien ja puutarhajätteen jättöpaikalle. Kätevää, että on selkeä paikka, jonne puutarhajätteen voi pihasta viedä. Eihän tuommoiset määrät oksia olisi mitenkään mahdollista kompostoida omassa pihassa, eikä taajamassa saa polttamaankaan ryhtyä.

Lopuksi vielä istutin kukkasipuleita leikkaamieni pensaiden luokse. Luin syyskuussa uutisen, että Suomi 100-vuotta juhlavuoden kunniaksi on joissain paikoin istutettu paljon sinivalkoisia kukkasipuleita. Idea on minusta todella hyvä, ja kävin ostamassa meillekin pussillisen kukkasipuleita. Edellisenä vuonna istuttamistani kukkasipuleista vain krookukset onnistuivat, tulppaaneista kasvoi vain yksi (hah). Toivon kuitenkin kovasti, että tänään istuttamani helmihyasinttien ja tulppaanien sinivalkoinen ryhmä  nousisi toukokuussa etupihalle juhlistamaan 100-vuotiasta Suomea. Pensaat ovat keväällä vielä matalat, joten kukilla pitäisi olla hyvin tilaa kukoistaa.

Takapihalla on juuri nyt käynnissä suuret muutokset! Kaivinkone on jo aloittanut hommansa, ja työ jatkuu huomenna. Yritän muistaa ottaa kuvia operaatiosta, ja haluan myös kirjoittaa tänne takapihan muokkauksen eri vaiheista, etenkin valmisteluista, joita tehdessä opin monenlaista uutta ja tärkeää tontinomistajan tietoutta.

Mainokset

Kesäkukkien kohtalo

Heinäkuun alussa kirjoitin innoissani pistäytyneeni puutarhakauppaan ja ostaneeni lisää kesäkukkia pihaan. Istutin tuoksupelargonian ja etelänmeren lobelian vanhoihin emalivateihin ja asettelin pihanurmella olevien kantojen päälle. Olin vähän epävarma, miten yritykseni onnistuisi, mutta kokeilin kuitenkin. Ja pieleenhän se meni, tietenkin.

Istuttamisen jälkeen alkoi sateinen kausi, ja kukkien alla olevat vadit tulvivat. Ja koska olin saamaton, en korjannut niitten oloja saman tien, vaan vasta muutaman viikon kuluttua. Etelämerenlobelia oli siinä vaiheessa kompostikamaa, mutta tuoksupelargonian yritin vielä pelastaa. Heitin heinäkuun lopussa jo kulahtaneiksi käyneet orvokit pois etupihan kuistilta, ja istutin ruukkuun tuoksupelargonian. Sen jäljellä olleet lehdet olivat aivan keltaisia.

img_20160720_105836
Tuoksupelargonia 30.7.2016

Muistin, että tavallisetkin pelargoniat viihtyvät paremmin, jos niistä nyppii pois kuolleet lehdet ja kukat. Siksipä kynin tuoksupelargoniastakin kaikki kuolemaa tehneet lehdet pois – tai ainakin suurimman osan, sillä täysin kaljuksi en sitä raaskinut nyppiä. Sitten jätin sen rauhaan, enkä kastellut tai muuten kiusannut sitä muutamaan viikkoon. Kuistilla se saa hieman vettä, mutta ei ole aivan suoraan vesisateessa.

hdr
Tuoksupelargonia elokuun lopussa.

Ja se selvisi hengissä! Parin viikon kuluttua huomasin suureksi riemukseni, että tuoksupelargonia on alkanut punkea uusia lehtiä. Yllä oleva kuva on otettu elokuun lopussa, eli noin neljä viikkoa sen jälkeen kun vaihdoin kukan parempaan (oikeaan) ruukkuun.

Kesäkuussa ostamani kirkkaan vaaleansininen hortensia menestyi siniviuhkan kanssa takapihan terassilla oikein hyvin. Siniviuhkan heitin pari päivää sitten pois kuolleena, mutta se kukki hienosti siis vähintään syyskuun puoliväliin asti. Hortensia sen sijaan kukoistaa edelleen, vaikkakin väri on muuttunut syksyiseksi. Nostin sen etupihan kuistille suojaan yöpakkasilta.

Kuisti on kyllä ulkotila, mutta seinät ja ikkunat suojaavat hiukan paremmin kuin terassilla. Minulla ei ole mitään kokemusta, kuinka kauan hortensia kestää ulkona, mutta nytpä tulee testattua. Tuoksupelargonia pitäisi kuitenkin nyt jo siirtää sisälle. Minulla vain ei ole sille sopivaa paikkaa vielä(kään) kotona.

Kuvittelin, että tämä blogi kukoistaa kesällä, kun pihalla tapahtuu koko ajan jotain. Niinhän siellä tapahtuukin, mutta minusta ei ole ollut kirjoittamiseen kaiken muun elämän ihanuuden keskelllä. Vieläkään ei kuitenkaan ole myöhäistä, sillä pihassamme on tiedossa iso muokkaus vielä tämän syksyn aikana – jos kaikki menee suunnitellusti.

Ehkä kirjoitan kaikista kesäjutuista sitten talvella takkatulen lämmössä, jos nyt ei postaustahti etene. Mutta kuulemisiin!

Lisää kesäkukkia, osat 2 ja 3

”Vähemmän on enemmän”, totesin täällä blogissa, kun hankin tänä kesänä kesäkukiksi vain orvokkeja ja pelargonioita etupihalle. Vähänpä tiesin! Sen jälkeen olen nimittäin vielä kahteen otteeseen tehnyt heräteostoksia piha- ja puutarhamyymälöissä, ja pihan kesäkukkatarjonta on monipuolistunut.

Ensimmäisellä heräteostokerralla pari viikkoa sitten hankin kukkia nimenomaan terassille. Olen aina haaveillut hortensiasta, mutta ne ovat aika arvokkaita, enkä ole raaskinut sijoittaa kahta- tai kolmeakymppiä yhteen kukkaan. Marketin alennuskojusta löysin kuitenkin ihanan sinisen hortensian, joka sopii terassille täydellisesti, ja jonka hinta oli enää vain kympin. Nyt vain koetan onnistua pitämään sen hengissä mahdollisimman pitkään.

hortensia
Sinivioletti hortensiani

Hortensian kaveriksi ostin samalla reissulla siniviuhkan. Vasta kotona googlettelin, millainen kukka on kyseessä, ja olen aika tyytyväinen. Siniviuhka kestää paahdetta ja paistetta, kasvaa nätisti ja rönsyten. Luulen, että sitä saatan hankkia terassille tai takapihalle ensi keväänäkin.

siniviuhka
Siniviuhka

Eilen poikkesin suunnittelemattomasti vielä kerran Viherlandiaan. Ohikulkumatkalla mieleeni tuli, että etupihan orvokit alkavat olla jo aika räjähtäneitä, joten niiden tilalle voisi ehkä hankkia jotain muuta. Lisäksi houkutteli etsiä jotain kesäkukkia kahteen emalivatiin, jotka olin löytänyt kirppareilta kesän aikana. Hyviä syitä kaartaa Viherlandian pihaan, kun aukioloaikaakin oli vielä puoli tuntia jäljellä! Kuten tuossa puutarhanystävän paratiisissa usein käy, järki katosi ja shoppasin kauniita kukkia aivan budjettini ylärajoilla.

Ostin tuoksupelargonian, joka ei varsinaisesti ole kesäkukka vaan sisälle tarkoitettu viherkasvi. Tuoksupelargonia ei useinkaan kuki, mutta on runsaan vihreä, ja ennen kaikkea tuoksuu mahtavalle. Oma yksilöni on appelsiinin tuoksuinen. Tuoksupelargonian voisi kesän jälkeen sijoittaa makuuhuoneeseen. Aamulla kun petauksen jälkeen hiukan sipaisee kukkaa, se alkaa erittää tuoksuaan ja raikastuttaa koko huoneen. Tuoksupelargoniat ovat vanhoja kukkia, joista on vain jalostettu uusia tuoksuja. Esimerkiksi Fredrika Runebergillä oli tuoksupelargonioita kirjailijoiden kodissa.

tuoksupelargonia
Tuoksupelargonia

Valkoiseen emalivatiin ostin kaksi etelämerenlobeliaa. Etsin nimenomaan takapihalle aurinkoon sopivia kukkia, siksi valitsin lobelian – toki myös sen kauniin sinisen värin takia. Kuvassa kukka näyttää enemmän lilalta, mutta on vahvasti sininen.

etelämerenlobelia
Etelämerenlobeliat

En ole varma, menestyvätkö kukat umpinaisissa emalivadeissa, joista vesi ei pääse läpi. Olin kuitenkin etsinyt vateja, patoja tai kattiloita, joihin voisin istuttaa kukkia ja sijoitella sitten takapihan suurten puukantojen päälle koristeeksi. Nyt niitä on kaksi, ja ensi kesänä laitan vielä jonkin ruukun kolmannelle isolle kannolle. Tuleepahan testatuksi, miten vati toimii vai toimiiko lainkaan, vai tukehtuvatko kesäkukat veteen. Tuoksupelargonian toki pelastan kunnolliseen ruukkuun sitten ilmojen viiletessä, kun tuon sen sisälle.

Budjettiasiat ovat alkaneet mietityttää aika paljon, sillä tulotasoni putosi kesän alussa jonkin verran. Olen kerännyt kuitit kaikista ostoksista, joita olen tähän pihaharrastukseeni upottanut, ja aion tehdä niistä koonnin jossain vaiheessa kesää tänne blogiin. Summa voi olla yllättävänkin suuri, kun rahaa on mennyt pikkuhiljaa. Mutta silti: ehkä se on sen arvoista. Tulen valtavan iloiseksi kaikista näistä kukista, ja eilinen käynti Viherlandiassa oli ihana. Hymyilin kestohymyä istuttaessani kukat, ja hortensiani saa minut päivittäin ilahtumaan. Miten sellaisen ilon määrää voi mitata rahassa?

 

Taistelu lupiineja vastaan

Tonttimme takaosassa ja parkkipaikan reunalla kasvaa runsaasti lupiinia. Viime kesänä jo puhelin, että pitäisi ottaa viikate ja niittää kukkia pois, mutta en vain saanu oikeaan aikaan aikaiseksi. Nyt olin päättänyt olla ahkerampi, ja kun ensimmäiset lomavieraat olivat lähteneet ja puoliso suunnannu kohti Tuska-festaria, minä hain lainaksi viikatteen ja aloitin oman tuskataisteluni lupiinien kanssa.

Oleellista oli ajankohta: lupiini pitäisi niittää ennen kuin kukinta ehtii muuttua siemeneksi. Kuten kuvasta näkyy, homman olisi voinut tehdä aikaisemminkin, mutta en usko että olin vielä liian myöhässä.

viikatehommia

Niittäminen oli se helppo osuus, mutta lämmin siinäkin tuli. Vaikeinta kuitenkin oli niitetyn roskakasvin kerääminen jätesäkkeihin. Tontin ryteikköosassa kasvaa muutakin roskakasvia kuin vain lupiinia, ja yhdessä niitä tuntui olevan mahdotonta saada säkkiin. Katkenneet lupiininvarret tuntuivat oikein piiloutuvan, ja vaikka kuinka luulin keränneeni kaiken, aina pään kääntäessäni löysin niitä lisää. Jos lupiinit eivät olisi ehtineet osittain siemenvaiheeseen, ne olisi ollut helpompi kerätä, sillä siemen maastoutuu suojavärinsä ansiosta hyvin toisin kuin kirkkaanväriset kukat.

Paarmat ja hyttyset kiusasivat, ja on pakko todeta, että homma oli aika raskas. Motivaatio laski väsymisen myötä, etenkin kun tajusin samalla, että työ on täysin turhaa: naapuritontti kasvaa sekä lupiinia että muita roskakasveja, eikä oma niittämiseni näin ollen vähennä ensi kesän kukintaa luultavasti lainkaan. Keräsin kahdeksan jätesäkillistä lupiineja ja muuta ei-toivottua ja pois niitettyä kasvinjätettä, jotka tänään sitten vein vanhempien tulentekopaikkaan poltettavaksi.

jätesäkit

Ehkä pointti olikin siinä, että tulin tehneeksi tuon työn. Etenkin parkkipaikan reunalla niittäminen oli turhista turhinta, mutta takapihan voisi kuvitella olevan vähän siistimpi – jos nyt kukaan ikinä tuota kohtaa pihasta käy edes katsomassa. Ei viikatteeni jälki mitään Akseli Koskelan tasaisen sileää heinänsänkeä ole, joten tiedä sitten siitä siisteydestä. Mutta ainakaan ei eilen tarvinnut käydä lenkillä.

 

Kesäkasvio 2: Jalopähkämö

Instagramin kesäkasvioni etenee omassa tahdissaan, tänne en näemmä hyvästä aikomuksesta huolimatta ehdi kaikista niistä kirjoittaa. Tässä kuitenkin jalopähkämö, joka oli instakasviossani nro 15, mutta saakoon täällä oman järjestysnumeronsa.

Jalopähkämön sain siirtona ystäväni A:n kukkapenkistä, eikä kumpikaan meistä tiennyt mikä kasvin nimi on. A kuvaili violetteja kukkia, eikä minulla ollut sen suurempia vaatimuksia kuin että kukkii. Tätini sitten eräänä iltana pihaan poiketessaan kommentoi pähkämöäni, ja niin sain kasvin nimen selville. Antti Riikosen Suomalaisen perennakirjan ja googlen kuvahaun avulla sain sitten tarkennettua lajin jalopähkämöksi (Stachys grandiflora).

pähkämö 2

Jalopähkämöni puhkesi kukkaan juhannuksen aikana. Se kukkii runsaasti ilmeisesti aurinkoisen kasvupaikan ansiosta. Perennakirjan mukaan se kaipaa keväällä kompostimultaa lannoitteeksi; pitää koettaa muistaa hoitaa asia. Mökillä pähkämö kukkii pienemmin kukin, ja lisäksi sekä lehtien että kukkien varret ovat pidempiä. Mökillä kasvupaikka onkin varjoisampi, joten kasvi lienee venähtänyt pituutta aurinkoa kohti kavutessaan.

pähkämö

Suomalaisen perennakirjan mukaan jalopähkämö on leikkokukkana kohtalainen. En oikein tiedä mitä se tarkoittaa. En ole koskaan leikannut perennoista kukkia maljakkoon – ilmeisesti niin voisi tehdä?

Pähkämössä on joka tapauksessa myös hyvin kauniit lehdet, jotka ovat kasvaneet runsaasti alkukesästä asti. Kirjan mukaan ainakin kukinnan jälkeen kannattaa leikata kukkavarret pois, jolloin lehdet pysyvät pidempään kauniina.

Kesäkasvio 1: keijunkukka

Kuten aiemmin mainitsin, liityin Instagramin kesäkasvio-haasteeseen. Tavoittelen kuvaavani Instagramiin 50 eri kotimaassa kasvavaa kasvia kesän aikana. Aion ottaa mukaan niin kotipihan kukkapenkin asukkaita kuin villin vapaana kasvavaa viherrystä; säännöt ovat joustavat ja kunkin omanlaiset.

Ajattelin, että voisin koota samat kesäkasvion jutut tännekin, sillä Instagramissa ei oikein pitkiä juttuja kasveihin liittyen voi kirjoitella. Vaikken nyt kaikkia viittäkymmentä kesäkasviolajikettani tänne saisi aikaiseksi siirtää, niin toivottavasti ainakin nyt nuo oman pihan kukkijoista mukaan päässeet.

Korkkasin haasteen kuvaamalla purppurakeijunkukan sadekuurojen välisellä tauolla.

keijunkukka
Purppurakeijunkukka (Heuchera americana)

Purppurakeijunkukkaa kasvaa mökillä, ja sen syksystä muistuttava punainen lehti erottuu kukkapenkissä selvästi. Ehkä siksi se ihastuttaa minua kovasti, ja kun kerran toukokuussa sattumalta näin marketin kesäpihalla keijunkukan taimia, en paljonkaan harkinnut vaan nappasin kaksi taimea mukaani.

Harkinta olisi saattanut olla hyvä, sillä keijunkukka on varjoisan ja puolivarjoisan, ravinteikkaan, kosteutta pitävän, savisen hiekkamullan kasvi. Kukkapenkkini ei ole oikeastaan mitään noista… Tai no, ehkä hiekkamultaa, siellä puutarhamultakerroksen alla. Ehkä. Mutta kasvupaikka ei ole puolivarjoisa eikä erityisen ravinteikas.

Siitä huolimatta purppurakeijunkukkani kasvavat terhakkaana ja on laajentunut lähtöasetelmastaan. Kukintaa odotan mielenkiinnolla, jos kukkia vain jaksaa kasvaa. Suomalaisen perennakäsikirjan mukaan purppurakeijunkukan ”pienet, kellomaiset ja valkoiset kukat sijaitsevat pitkässä ja harsussa kerrannaistertussa n. 30 cm korkean vanan latvassa.” (Suomalainen perennakäsikirja, s. 156.) Laitan epäilemättä uuden kuvan, jos saan tämän kukkimisen ihmeen vielä tänä kesänä nähdä.

Edellä mainitun kirjan mukaan purppurakeijunkukka sopii parhaiten varjoisiin kivikkoryhmiin ja perennapenkkien reunoille. Se on nyt nimenomaan perennapenkin reunalla, mutta muutaman vuoden kuluttua, kun takapihan laittaminen etenee, siellä voisi olla tarjolla kasvupaikaksi myös suositeltu varjoinen kivikkoryhmä. Siihen asti toivon purppurakeijunkukkani selviävän elon taistelossa valoisammalla kasvupaikalla.

Esikoiskukkapenkin kehitystä

Tänä keväänä olen vaihe vaiheelta toteuttanut yhtä omakotitaloon muuttamiseen liittynyttä haavettani: omaa kukkapenkkiä. Se on toteutunut talon etupihalle. Tässä on kuvien kanssa kukkapenkin kehitys vaihe vaiheelta. Korostan nyt, että tämä ei ole välttämättä mikään erityisen oikea tapa perustaa kukkapenkki. Luin kyllä kirjoista, mutta opettelen myös tekemällä, ja sovelsin monia ohjeita pitkin matkaa. Lähinnä olen rakentanut kukkapenkkiä omien voimieni, kukkaroni ja olosuhteiden rajaamin keinoin.

IMG_20160615_183820
Joulukuu.

Ensimmäinen osa esitettiin jo viime syksynä, kun etupihaa hallinneet terijoen salavat kaivettiin pois. Pensaita oli kolme, ja lisäksi samalla lähti yksi vanha iso kanto. Kuvassa poistettavat on merkitty keltaisin muovinauhoin kaivinkoneen käyttäjää varten. Kaivuuhommat tehtiin juuri ennen lumen tuloa joulukuun alussa.

Isojen pensaiden poistaminen ei ollut ihan yksinkertainen juttu. Kaivinkonetta käytellyt veljeni sanoi, ettei kaikkia juuria saanut pois. Ne kulkivat liian pitkälle ja syvälle, kuten pajun sukuisella pensaalla vain voi kuvitella juurten rönsyävän. Juuret ovat sitkeitä ja pitkiä, ja elävät varmasti nurmikkoni alla vielä hyvin pitkään.

Talven ajan lumi peitti pihan, ja kevään tullen etupiha muistutti lähinnä isoa liejuläjää.

huhtikuussa
Huhtikuu.

Aloin suunnitella kukkapenkin paikkaa. Tuntui järkevältä rakentaa se johonkin etupihan myllätyistä kohdista, joissa nurmikko oli jo rikki ja maan muokkaaminen aloitettu. Koska suurin osan talvella kolatusta lumesta kasaantuu tuossa edellisessä kuvassa etualalalla näkyvälle alueelle, päätin tehdä kukkapenkin lähemmäs taustalla näkyviä angervoja. Viimeinen ylöskaivettu pensas oli itse asiassa aivan angervojen vieressä, jonne sitten istutinkin uuden pensaan (siitä lisää joskus toiste).

IMG_20160503_192937
Paksujakin juuria nousi esiin.

Toukokuussa aloitin sitten kukkapenkin muokkaamisen. Käänsin maata, nostelin siitä pois ruohopaakkuja ja loputonta määrää rikkaruohojen juuria. Siinä vaiheessa terijoen salavien juuria tuli vastaan vielä huomattavan paljon. Osa niistä oli jopa käsivarren paksuisia, ja usean metrin mittaisia. Ohuemmatkin nousivat nurmen alta pitkinä piiskoina. Itse asiassa tuossa edellisessä huhtikuun tilannetta esittävässä kuvassa oikealla näkyvä musta juomu nurmikossa on nimenomaan ylös kiskotun juuren jättämä jälki. Vastaavia syntyi lisää. Monesti jouduin vain katkaisemaan juuren oksasaksilla, kun olin kiskonut sitä niin paljon esiin kuin käsivoimin sain. Se ei aina ollut kovin paljoa.

IMG_20160503_194921
Nurmikon reunalista paikoillaan.

Kun olin raatanut useamman tunnin etupihan tasoittamiseksi, alkoi epätoivo jo hiipiä. Jossain vaiheessa vain annoin periksi juurille. Poistin niin paljon niitä kuin kykenin, ja loput tulevat vastaan sitten ennen pitkää (”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”). Tasoitin maata niin tasaiseksi kuin kykenin, erotin kukkapenkin muusta nurmikosta työntämällä maahan reunalistan, ja kylvin nurmikkoa muihin etupihan multaosiin. Kukkapenkin alueelle toin puutarhamultaa noin 5 ja puoli säkillistä. Penkistä ei tullut kovin korkea kohopenkki, mutta uutta puhdasta multaa se kyllä kaipasi, kun olin kärrännyt niin paljon rikkaruohoista ja nurmikkoista multaa pois.

IMG_20160508_175942
Hurraa! Sitten taimia hankkimaan.

Hurjan maanmuokkauksen jälkeen alkoi onnellinen vaihe, taimien istutus. Tein piirroksia ja suunnitelmia, selasin perennakirjoja ja mietin, mitä lajeja penkkiini haluaisin. Loppujen lopuksi siihen on kertynyt kukkia lähinnä sattuman kaupalla. Yksi lajike minulla oli toiveissa: syysleimu. Mummolassa oli niitä aikanaan, ja ne olivat minusta hurjan kauniita. Se oli siis ostolistallani. Kukkapenkin väriskaalaksi mietin sini-violetti-kelta-oranssi-linjaa, ja se on melkein kokonaan pitänytkin. Melkein.

Syysleimut ostin valmiina, mutta sen lisäksi olen saanut ystäviltä ja sukulaisilta monenlaisia perennoja. Kuunliljaa on kahdesta eri pihasta, kahta eri väriä. Akileijojakin on kahta eri väriä, joista tosin vain toinen on toistaiseksi kukkinut. Päivänliljojakin on kahdesta eri paikasta, niiden pitäisi olla keltaisia, mutta kukkia ei ole vielä ainakaan näkynyt. Toivottavasti viimeistään ensi kesänä! Keltaiset esikot muuttivat tänne vasta kukinnan jälkeen, joten niiden parasta aikaa odotan ensi kevääksi.

IMG_20160608_175945
Vähän jo sinne päin…

Ystäväni kukkapenkistä siirtyi kukka, jota kumpikaan meistä ei tuntenut. Tätini pyörähti eräänä iltana pihassa ja totesi, että ”Kas, sinullahan on pähkämökin siinä.” Näin sitä oppii omien kukkiensa nimetkin, heh. Purppurakeijunkukkia ostin kaksi taimea itse, koska mökillä on niitä ja sen tummanpunainen lehti on tosi kaunis. Lapinvuokkoja taas sain ystävältä uuden kodin (ja kukkapenkin) onnitteluiksi. Lemmikkejä olen myös saanut, niistä osa on tässä ja osa muualla pihassa.

Lajeja ei ole valittu kasvupaikan tai muun sellaisen mukaan. Ne ovat vain kerääntyneet tänne. Esimerkiksi keijunkukka on varjoisan paikan kasvi, mutta enhän minä tajunnut sitä ennen kuin vasta istutuksen jälkeen. No, katsotaan miten sen kanssa käy. Olen yrittänyt tähtäillä kukkia niin, että korkeimmat olisivat keskellä ja matalat reunoilla, mutta en ole varma ehtiikö esimerkiksi syysleimu tänä kesänä vielä täyteen mittaansa.

Toistaiseksi on onnistunut se, että penkissä on eri aikaan kukkivia perennoja. Esikot kukkivat varhain, samoin lemmikit, akileijat ja lapinvuokot vähän niiden jälkeen (ehkä), ja liljat näihin aikoihin (jos kukkivat). Pähkämökin saattaa vielä tänä kesänä kukkia, kuunliljoista ja keijunkukasta en tiedä miten käy. Syysleimut kukkivat loppukesällä.

Kukkapenkissä on vielä tilaa, ihan tarkoituksella. Tavoite on, että se on jonain päivänä niin tuuhea, että kitkemistä on minimaalisen vähän. Kestää kuitenkin vielä muutaman vuoden, ennen kuin ollaan niin pitkällä. Halusin jättää tilaa vielä uusille löydöille (ja tuliaistaimille), mutta myös siksi, että en tiedä miten innokkaita nykyiset taimet ovat leviämään. Toistaiseksi vain rikkaruohot ovat levinneet…

Kukkapenkin reunus on oma tarinansa. Upotin maahan siis sellaisen kovamuovisen reunusnauhan, ja sen päälle keräsin luonnonkiviä erottamaan reunaan. Oli kuitenkin aika vaikeaa saada kivien ja nurmikon reuna pysymään siistinä, joten purin rakennelman. Irrotin reunamuovin ja kanttasin nurmikon ja kivenmurikoiden väliin pienen ”vallihaudan”. Nyt nurmikonleikkuun pitäisi olla helpompaa, ja samalla rikkaruohojen ja nurmen eteneminen kukkapenkkiä kohti helppoa estää.

Ennen juhannusta ja juhannuksen jälkeen on tulossa vieraita, joille haluaisin esitellä kukkapenkkiäni mahdollisimman nättinä. Koska kitkemisen määrä on rajaton penkin ollessa vielä näin paljas, turvauduin kuorikatteeseen. Tänään kukkapenkki näyttikin jo jokseenkin siistiltä.

IMG_20160618_121407
Tällainen siitä sitten tuli!

Nurmikko sen ympärillä on oma murheenkryyninsä, mutta koska tästä postauksesta tuli jo nyt liian pitkä, kerron nurmikosta erikseen joskus toiste. Kukkapenkin lajit käyn läpi myös erikseen, koska osallistun instagramissa kesäkasvio-haasteeseen, ja aion kuvata ainakin osan kukkapenkin kukista siihen. Samalla suunnittelin kirjoittavani niistä tänne. Eli kuvia on tulossa jatkossakin, samoin kukkatarinoita.

Kukkapenkin perustaminen oli työlästä, ja vaati enemmän lihasvoimaa kuin odotin. Ehdottomasti yksi per kevät riittää, ja voin hyvin pitää ensi keväänä myös taukoa tästä riemusta! Mutta oli se myös ihanaa, ja joka kerta kun ehdin puoleksikin tunniksi illalla pihahommiin, tulen hieman onnellisemmaksi. Aina sen enempää ei jaksakaan, ja haluaisin pihan olevan sen verran helppohoitoinen, että ei ole maailmanloppu jos aina ei jaksa.

Alkukesän kukkivat puut

Tänä keväänä lämpöaalto osui juuri siihen hetkeen, kun omenapuuni kukki. Tai toisin päin: ehkä omenapuu alkoi kukkia juuri sillä viikolla, koska oli niin lämmin. Miten vain, kukkaloisto oli huikea, mutta lyhyt. Omenapuu hohti valkoisena vain pari päivää ennen kuin kukat alkoivat varista ja ruoho puun alla valkoistui tippuneista terälehdistä.

omenapuu

Omenapuut ovat kyllä yksi loppukevään tai alkukesän kauneimmista kukkijoista. Kirsikkapuuta minulla ei vielä ainakaan ole, joten ehkä se tulee joskus kilpailemaan loistossa. Toistaikseksi omenapuu kuitenkin on kukintansa lyhyydestä huolimatta puutarhan kevään kuningatar.

Kun oli pikkutyttö, leikimme siskon kanssa toisinaan nuken häitä omenapuun alla. Ihastelin jo silloin omenapuun kukintaa ja ajattelin pikkutytön varmalla romantiikan tajulla, että haluaisin sitten aikuisena mennä naimisiin omenapuiden kukkiessa. Jokin syy-seuraussuhteiden ymmärrys kuitenkin on kuitenkin ollut, sillä muistan pohtineeni, että hääpäivää olisi aika vaikea päättää etukäteen, kun omenapuiden kukintaa ei voi ennakolta laskea, ja kukinta on aika lyhyt. Barbien häät kuitenkin ehdittiin siinä valkean kuulaksen alla viettää useammin kuin kerran.

Toinen alkukesän suosikkikukkija on syreeni. Kotipihassamme on kaksi violettia syreenia, mutta olisi ihanaa saada joskus joukkoon vielä valkoinenkin lajike. Pari syreeninoksaa maljakossa on yksinkertaisuudessaan aivan todella kaunista, ja mukana vielä ihana tuoksu.

syreeni kotona
Talon edustalla näkyy myös komea pallotuijamme.
syreeni mökillä
Tämä syreeni kukoistaa mökillä.

Kukkapenkissäkin on jo pari kukkijaa! Palaan niihin myöhemmin.

Kesäkukkia

Kaupungissa asuessani peitin parvekkeen kesäkukilla joka toukokuu. Suunnittelin ja tein rahallisesti kalliita ostoksia, joka vuosi muutama ruukku tai kori lisää kunnes parvekkeelle ei kerta kaikkiaan mahtunut enää enempää. Kovin paljon en edelleenkään oppinut kukkien nimiä ulkoa, mutta rakastin kesäkukkien helppoutta ja kauneutta.

Tänä ensimmäisenä kokonaisena kesänä omassa kodissa kesäkukkien hankinnat jäivät huomattavasti aiempaa vähemmälle. Koska vapuksi oli tulossa vieraita, halusin ensimmäiset kesäkukat jo silloin. Kaupassa oli siihen aikaan lähinnä orvokkeja, mikä oli ihan hyvä, sillä vielä muutama päivä ennen vappua satoi räntää… Orvokit kestivät pikkuiset pakkasen nipistelyt hyvin. Vappuviikonloppu oli onneksi aurinkoinen.

takatalvi
Orvokit odottivat kiltisti istutusta terassin kaiteella.
orvokit kuistilla
Varhainen herääjä kuistilla, taustalla orvokit kesäastiassaan.

Jo monena keväänä olemme tehneet kahden työkaverini kanssa kesäkukkaretken Viherlandiaan. Tänäkin vuonna päivä sille oli jo sovittu, mutta koska meille oli tulossa vieraita, kävin hankkimassa omat kesäkukat jo hieman aiemmin.

Olin viime kesänä saanut kaksi puista kukkalaatikkoa kaveriltani, jolle ne jäivät ylimääräisinä. Pesin ne ja öljysin pellavaöljyllä, ja niistä tuli aivan kelpo kukkalaatikot etupihallemme.

Kaikkien aikojen suosikkini kesäkukista on perinteisistä perinteisin pelargonia. Parvekekukkakasvattajana sain myös huomata, että pelakuu kestää sadetta ja aurinkoa paremmin kuin useat muut kukat. Siispä ostin kukkalaatikoihin pelargonioita. Pelargonioitten kanssa kukkalaatikossa on muutamia hopealehtiä.

pelargoniat
Pelargonia on yksi lempikukistani.

Tänä kesänä kesäkukat ovat hehkuvan vaaleanpunaisia ja valkoisia, toisaalta orvokeissa on myös sinistä. Iloisen kirjavaa siis, kuten aina minun istutuksissani, mutta jotenkin tuntuu myös siltä että vähemmän on enemmän. Pidän näistä kaikista kukistani kovasti. Valitettavasti orvokeista osa on jo vähän kuluneen näköisiä. Pitäisikö vaihtaa niistä osa johonkin muuhun?