Takapihan suunnittelua talven sydämessä

Viimeisinä päivinä ennen talven tuloa takapihallamme vieraili kaivinkone. Tontin takaosa myllättiin auki: sieltä kaivettiin pois joitakin isoja kiviä, viisi isoa kantoa sekä esimerkiksi pajujen juurakkoja. Valitettavasti minulla ei ole tästä urakasta kuvia, sillä olin päivisin poissa, ja marras-joulukuun taitteessa päivänvaloa on kovin vähän aikaa tarjolla. Iltaisin kun kaivinkone möyrysi pihalla, ei kuvien ottaminen oikein onnistunut.

Takapiha on kaivannut muokkaamista pitkään. Yksi nurkka tontista on ollut ihan ryteikkönä, ja nyt se on muokattu osaksi pihaa. Takaosan nurmikko puolestaan on ollut kuoppainen, monttuinen ja kivinen, ja kannot ovat myös osaltaan hankaloittaneet takapihan hoitamista.

Keväällä, kunhan lumi sulaa pois, ajatamme takapihalle kuorman tai pari maata. Ehkä hiekkaa ensin, ja sitten multaa. Maa tasoitetaan ja se kallistetaan niin että sadevesi valuu oikeaan suuntaan. Sitten sinne kylvetään nurmikko. Leikattava alue kasvaa, mutta toisaalta leikkaaminen helpottuu, kun nurmikko on tasaisempi ja toivottavasti vähemmän sammaloitunut.

Tarkoitus on myös istuttaa tontin takarajalle tuija-aita. Saattaa kuitenkin olla, ettemme saa istutettua kerralla koko rajan mittaista aitaa, koska raja on pitkä ja taimet kalliita. Jonkinlainen pätkä aitaa kuitenkin istutetaan, ja aion myös istuttaa muutamia muita taimia tontin takaosaan – ei vaikuttamaan nurmikonleikkuuta vaan erottamaan selkeästi, missä tontin raja kulkee. Viereinen tontti on nimittäin edelleen samanlaista siivoamatonta pöheikköä kuin meidän nurkkakin oli, ja haluan merkitä tontin rajan myös istutuksilla.

Etupiha saa varmaankin ensi keväänä olla enimmäkseen rauhassa. Keskitän kaikki puutarhaenergiani ja -varani tänä vuonna takapihan kuntoon laittamiseen.

img_20170107_154844_789

Hyvää sydäntalvea kaikille!

Mainokset

Kesäkukkien kohtalo

Heinäkuun alussa kirjoitin innoissani pistäytyneeni puutarhakauppaan ja ostaneeni lisää kesäkukkia pihaan. Istutin tuoksupelargonian ja etelänmeren lobelian vanhoihin emalivateihin ja asettelin pihanurmella olevien kantojen päälle. Olin vähän epävarma, miten yritykseni onnistuisi, mutta kokeilin kuitenkin. Ja pieleenhän se meni, tietenkin.

Istuttamisen jälkeen alkoi sateinen kausi, ja kukkien alla olevat vadit tulvivat. Ja koska olin saamaton, en korjannut niitten oloja saman tien, vaan vasta muutaman viikon kuluttua. Etelämerenlobelia oli siinä vaiheessa kompostikamaa, mutta tuoksupelargonian yritin vielä pelastaa. Heitin heinäkuun lopussa jo kulahtaneiksi käyneet orvokit pois etupihan kuistilta, ja istutin ruukkuun tuoksupelargonian. Sen jäljellä olleet lehdet olivat aivan keltaisia.

img_20160720_105836
Tuoksupelargonia 30.7.2016

Muistin, että tavallisetkin pelargoniat viihtyvät paremmin, jos niistä nyppii pois kuolleet lehdet ja kukat. Siksipä kynin tuoksupelargoniastakin kaikki kuolemaa tehneet lehdet pois – tai ainakin suurimman osan, sillä täysin kaljuksi en sitä raaskinut nyppiä. Sitten jätin sen rauhaan, enkä kastellut tai muuten kiusannut sitä muutamaan viikkoon. Kuistilla se saa hieman vettä, mutta ei ole aivan suoraan vesisateessa.

hdr
Tuoksupelargonia elokuun lopussa.

Ja se selvisi hengissä! Parin viikon kuluttua huomasin suureksi riemukseni, että tuoksupelargonia on alkanut punkea uusia lehtiä. Yllä oleva kuva on otettu elokuun lopussa, eli noin neljä viikkoa sen jälkeen kun vaihdoin kukan parempaan (oikeaan) ruukkuun.

Kesäkuussa ostamani kirkkaan vaaleansininen hortensia menestyi siniviuhkan kanssa takapihan terassilla oikein hyvin. Siniviuhkan heitin pari päivää sitten pois kuolleena, mutta se kukki hienosti siis vähintään syyskuun puoliväliin asti. Hortensia sen sijaan kukoistaa edelleen, vaikkakin väri on muuttunut syksyiseksi. Nostin sen etupihan kuistille suojaan yöpakkasilta.

Kuisti on kyllä ulkotila, mutta seinät ja ikkunat suojaavat hiukan paremmin kuin terassilla. Minulla ei ole mitään kokemusta, kuinka kauan hortensia kestää ulkona, mutta nytpä tulee testattua. Tuoksupelargonia pitäisi kuitenkin nyt jo siirtää sisälle. Minulla vain ei ole sille sopivaa paikkaa vielä(kään) kotona.

Kuvittelin, että tämä blogi kukoistaa kesällä, kun pihalla tapahtuu koko ajan jotain. Niinhän siellä tapahtuukin, mutta minusta ei ole ollut kirjoittamiseen kaiken muun elämän ihanuuden keskelllä. Vieläkään ei kuitenkaan ole myöhäistä, sillä pihassamme on tiedossa iso muokkaus vielä tämän syksyn aikana – jos kaikki menee suunnitellusti.

Ehkä kirjoitan kaikista kesäjutuista sitten talvella takkatulen lämmössä, jos nyt ei postaustahti etene. Mutta kuulemisiin!

Onni on…

…koti maalaiskylässä. Olen tehnyt syksyn mittaan ja alkutalvesta paljon etätöitä, ja nauttinut tilanteesta täysin sydämin.

Kuka sanoo, ettei maaseudulla ole palveluita? Tänään kirjoitin kotona innoissani, melkein flow-tilassa työtehtävääni, kunnes lähdin päiväkävelylle oikaisemaan selkääni ja hoitamaan asioita. Kävin viemässä (joulu)paketin postiin, hain apteekista sinne tilaamiani tarvikkeita sekä muuta tarpeellista, kirjastossa palauttamassa kirjoja ja hakemassa joululukemista sekä lopuksi kaupassa ostamassa loppuviikoksi ruokaa.

Olin liikkeellä noin puoli neljän aikaan iltapäivällä, mikä kaupungissa tarkoittaa iltapäiväruuhkaa. Meidän kylällä minut taisi ohittaa kaksi tai kolme autoa. Varsinainen ruuhka. Koulun pihassa autoja oli enemmänkin, väki oli varmaankin harrastamassa liikuntatiloissa. Paluumatkalla alkoi sataa lunta ja jo valmiiksi valkean, hento lumipeite sai vahvistusta. Huom. ei räntää vaan lunta, ja kadut ovat valkoiset, eivät kuran väriset.

Askelmittariin kertyi noin 3400 askelta, mikä on surkean vähän tietenkin, mutta auttoi kun muuten koko päivän olen istunut koneen ääressä. Askeleita enemmän mieltäni kuitenkin ilostutti päiväkävelyn kohteet ja kylän tuttuus: jokaisessa neljässä asiointipaikassa minua palveli tuttu ihminen. Tällaisen verkoston luominen kestäisi kaupungissa vuosikausia.

Ja bonuksena vielä se, että koska ollaan maalla ja kyläilykulttuuri on epämuodollisempaa, tätini piipahti päivällä lainaamassa paidan ja tuomassa vastapalvelukseksi tuoretta pullaa ja suolaisia pikkupiiraita.

Kyllä minä en vaihtaisi tätä kylää juuri nyt mihinkään. On vaikea keksiä, miten voisin olla enää tämän onnellisempi.

 

Ostin talon ja pihan ja muutin maalle

Tervetuloa! Olet juuri lukemassa uuden kotiblogini ensimmäistä kirjoitusta. Olen vuosien ajan jo blogannut kirjoista ja työstä ja sen sellaisesta Illuusioita-blogissani, mutta elämänmuutoksen myötä syntyi vahva tarve toiselle blogille.

Minä muutin maalle. Ostin pienen talon ja asetuin ihan itsekseni asumaan siihen, vaikka lapsuuden jälkeen olen asunut vain kerrostaloissa. Tai no, en ihan itsekseni, sillä mukana muutti Papu-kissani. Olen maalta kotoisin, mutta en mikään puutarhuri tai pihanlaittaja. Haaveita on ollut jo pitkään ja oma piha oli tärkeä osa muuttopäätöstäni. Tietoa tai taitoja pihan laittamisesta ja hoitamisesta ei ole, mutta intoa sitäkin enemmän.

Tällä blogilla on useita tarkoituksia. Ensinnäkin toivon sen kautta tavoittavani toisia aloittelevia tai jo pidemmälle ehtineitä omaan pihaansa ja puutarhaansa kiintyneitä. Toiseksi haluan pitää päiväkirjaa ihan itseäni varten, sillä piha muuttuu jatkuvasti, ja haluan tallentaa sen eri vaiheita – niin virheitä ja epäonnistumisia kuin riemunkin hetkiä. Kolmas syy on ihan kirjoittamisen vimma: ykkösblogissani kirjoitan muista aiheista, mutta jotenkin kotijutut eivät tunnu sopivan sinne, ja kuitenkin juuri näistä haluaisin kirjoittaa, sillä juuri kodista ja pihasta innostun tällä hetkellä kaikkein eniten.

Blogin otsikko on lainattu tv-sarja Gilmoren tytöt -soundtrackilta. My little corner of the world (nimenomaan Yo La Tengon tulkintana) kuvaa sitä, mitä uusi kotini juuri tällä hetkellä minulle merkitsee: se on minun palaseni maailmaa, minun nurkkaukseni ja suojapaikkani, minun kotipesäni ja valtakuntani.

Tervetuloa vierailulle nyt ja jatkossa!