Alkukesän kukkivat puut

Tänä keväänä lämpöaalto osui juuri siihen hetkeen, kun omenapuuni kukki. Tai toisin päin: ehkä omenapuu alkoi kukkia juuri sillä viikolla, koska oli niin lämmin. Miten vain, kukkaloisto oli huikea, mutta lyhyt. Omenapuu hohti valkoisena vain pari päivää ennen kuin kukat alkoivat varista ja ruoho puun alla valkoistui tippuneista terälehdistä.

Omenapuut ovat kyllä yksi loppukevään tai alkukesän kauneimmista kukkijoista. Kirsikkapuuta minulla ei vielä ainakaan ole, joten ehkä se tulee joskus kilpailemaan loistossa. Toistaikseksi omenapuu kuitenkin on kukintansa lyhyydestä huolimatta puutarhan kevään kuningatar.

Kun oli pikkutyttö, leikimme siskon kanssa toisinaan nuken häitä omenapuun alla. Ihastelin jo silloin omenapuun kukintaa ja ajattelin pikkutytön varmalla romantiikan tajulla, että haluaisin sitten aikuisena mennä naimisiin omenapuiden kukkiessa. Jokin syy-seuraussuhteiden ymmärrys kuitenkin on kuitenkin ollut, sillä muistan pohtineeni, että hääpäivää olisi aika vaikea päättää etukäteen, kun omenapuiden kukintaa ei voi ennakolta laskea, ja kukinta on aika lyhyt. Barbien häät kuitenkin ehdittiin siinä valkean kuulaksen alla viettää useammin kuin kerran.

Toinen alkukesän suosikkikukkija on syreeni. Kotipihassamme on kaksi violettia syreenia, mutta olisi ihanaa saada joskus joukkoon vielä valkoinenkin lajike. Pari syreeninoksaa maljakossa on yksinkertaisuudessaan aivan todella kaunista, ja mukana vielä ihana tuoksu.

Talon edustalla näkyy myös komea pallotuijamme.

Tämä syreeni kukoistaa mökillä.

Kukkapenkissäkin on jo pari kukkijaa! Palaan niihin myöhemmin.

Omenapuuta leikkaamassa ja muuta puuasiaa

Yksi kevään ensimmäisistä töistä puutarhassa on hedelmäpuiden leikkaaminen. Syksyllä ja loppukesällä luin aiheesta kaiken mahdollisen, mutta talvi toi jyräten työt päälle niin etten koko talven aikana ehtinyt puutarhakirjoja avata. Mutta kevään tullen puutarhuri minussa on jälleen herännyt, ja kaivoin takaisin esille leikkaamisohjeet.

Puutarhassani on vain yksi omenapuu, joka näyttää siltä, ettei sitä ole muutamaan vuoteen leikattu. Olin vähän epävarma ryhtyessäni toimeen, mutta sekä suullisten että kirjallisten ohjeiden rohkaisemana otin ja leikkasin viime viikonloppuna puuta parhaan taitoni mukaan. Pelkäsin leikanneeni  liikaa, tietenkin.

Tällä viikolla eräs lähiseudun kyläyhdistys järjesti lyhyen omenapuu-kurssin. Paikallisen puutarhan isäntä esitteli omena- ja muiden hedelmäpuiden leikkaamiseen sopivia työvälineitä ja näytti sitten ihan konkreettisesti, miten leikataan nuori omenapuu ja miten autetaan vanhaa puuta. Vaikka oma yksi puuni oli jo leikattu, parin tunnin mittainen pikaopetushetki oli innostava ja opettava. Heti kotiin tultuani leikkasin vähän lisää!

Puutarhuri leikkasi puita malliksi aika ronskisti. Pääsääntöisesti ohje tuntuukin olevan, että etenkään vanhaa puuta ei saa tapetuksi leikkaamalla, ellei nyt aivan vartta katkaise. Leikkaamisen tarkoitus on saada puu kasvamaan mieluummin sivusuuntaan kuin ylöspäin ja auttaa valoa pääsemään oksistoon. Toisiaan hankaavat oksat leikataan myös pois, samoin kuin ns. kilpailevat oksat. Vaikka oksia jää leikkaamisen jälkeen jäljelle vähemmän, sadoksi tulevat omenat ovat suurempia ja parempilaatuisia kuin leikkamattoman puun.

Saimme kihlalahjaksi (kyllä, sellainen käänne talven aikana tällä tontilla) lahjakortin puutarhaliikkeeseen ja mukana ohjeen käyttää se puun ostamiseen. Haaveilen luumupuusta – etenkin Sinikka-luumu kiinnostaa jo siksikin, että se on tältä seudulta peräisin oleva lajike ja kestää talvea hyvin. Nyt olen suunnitellut, että luumupuu olisi tämän kevään puuistutus, ja vuoden tai parin kuluttua voisi kokeilla kirsikkaakin. Seuraavaksi minun täytyy selvittää, tarvitseeko luumu pölyttäjäkaverin eli aina kaksi samaa lajiketta. Siitä minulla on kahdenlaista tietoa tällä hetkellä, mutta pitää siis selvittää asiaa.

Olen miettinyt myös, pitäisikö lahjakortti käyttää johonkin varmemmin menestyvään puuhun, johonkin jalopuuhun tai sen kaltaiseen. Luumupuu saattaa olla pystyssä vain pari vuotta, ja lahjan tarkoitus kai oli, että pihassamme kasvaisi jotain, joka vielä vuosienkin jälkeen muistuttaisi kihlauksesta ja tästä onnellisesta ajasta – sekä niistä ystävistä, joilta se saatiin. Puoliso ei ota kantaa – puutarhan suhteen saan kuulema tehdä päätökset ihan itse, hän vain kaivaa kuopat ja leikkaa nurmikon.