Takapihan uudistus – valmista!

Koko tämän blogin ajan, eli koko sen ajan kun olen tässä talossa asunut, olen haaveillut tontin takaosan uudistamisesta. Olen suunnitellut, miettinyt, laskenut kuluja ja taas haaveillut. Ja nyt siitä tuli totta.

Tontin takaosa oli siis yhdestä nurkasta (n. 1/3) ihan roskapensaiden ja lupiinien täyttämää ryteikköä, ja nurmikko-osaltaan (n. 2/3) huonokuntoista, monttujen, kuoppien, kantojen ja kivien täyttämään nurmikkoa. Nurmikkoa oli vain vähän jäljellä sammalen alla, notkelmissa seisoi usein vesi, ja rikkakasvit tuntuivat leviävän ryteikön puolelta nopeammin kuin niitä ehti repiä pois.

Kuten olen kertonut, syksyllä veljeni teki kaivinkoneen kanssa hommia ja käänsi maan ympäri tontin takaosassa. Hän poisti useita kantoja ja isoja kiviä, ja kaivoi pienen ojanteen tulevaa tuija-aitaa varten. Myllätty maa sai levätä ja painua talven yli, kunnes keväällä kävin sen kimppuun. Keräsin alueelta koko joukon oksia ja kiviä ennen kuin sitten äitienpäivänä alettiin ajaa paikalle uutta multaa.

Onneksi perheeni ei pistänyt pahakseen äitienpäivän viettoa työn merkeissä! Reilut 30 kuutiota multaa kun ei leviä itsekseen, vaan uurastimme sen kanssa koko päivän. Veljeni ajoi kuormia, me muut levitimme sitä ihan käsipelillä. Viimeiset kasat veljeni sitten levitti etukuormaajalla.  (Tarjosimme puolisoni kanssa toki talkooväelle ruoan, ja nämä talkoot olivatkin ensimmäinen terassiateria tänä kesänä! Ja toki tein äidille myös äitienpäiväkakun.)

Pihan uudistuksen viimeisen vaiheen suunnittelin helatorstain pitkään viikonloppuun. Edellisenä sunnuntaina hain Jyväskylästä Prisman kesäpihalta 25 timanttituijan tainta. Taimet olivat 80-100 cm korkeita, pirteän vihreitä ja hyvännäköisiä puun alkuja.

Timanttituijia ostamassa.

Periaatteessa kai niiden ei kannattaisi antaa odottaa, mutta logistiikkasyistä nyt ei ollut vaihtoehtoja. Muutaman päivän ajan taimet seisoivat liiterin seinustalla, ja kastelin niitä huolella joka ilta. Samalla olin hakenut Viherlandiasta myös sinikuusen taimen. Siihen käytettiin kihlalahjaksi saatu Viherlandian lahjakortti.

Sinikuusi.

Helatorstaina ystäväni tuli talkoisiin, ja istutimme tuijat. Aloitin aamulla klo 9, ja tulin sisälle illalla klo 9. Pidimme päivällä presidentti Koiviston hautajaisten mittaisen tauon, mutta muuten koko päivä kului multaa varpaiden välissä. Raskainta oli kaivaa oja, mutta työlästä oli myös täyttää sitä. Laitoimme taimien juureen hiukan havumultaa, mutta suurimmaksi osaksi tuota ostomultaa, jota oli säästetty tätä varten yksi kuorma pihaan.

Tuija-aita ensimmäisenä iltanaan.

Taimet istutettiin 80 cm välein. Aita näyttää nyt harvalta, mutta se tihentyy sitten kasvaessaan. Valitsin timanttituijan (Smaragd), koska se on kauniimpi kuin toinen aitatuijana suosittu lajike Brabant. Brabant olisi nopeampi kasvultaan, mutta minun silmääni se on epäsiistimmän näköinen.

Koko päivän mittaisen istutusurakan jälkeen olin puolikuollut väsymyksestä, mutta seuraavana aamuna työ jatkui. Nyt talkooapuna olivat isä ja äiti, joiden kanssa oli tarkoitus tasoittaa maa, kalkita se, kylvää nurmikonsiemenet ja lopuksi jyrätä alue. Pari päivää aiemmin serkkuni oli käynyt tarkistamassa pihan kaltevuuden, sillä kallistus piti saada oikeaan suuntaan veden valumisen varmistamiseksi.

Onneksi olin saanut vinkin maan tasoittamiseen sopivaan välineeseen, sillä hyvillä välineillä homma oli kivaa ja yksinkertaista. Isä lanasi mullan tasaiseksi, minä ja äiti viimeistelimme haravoiden. Kalkitsemisen jälkeen maa vielä harattiin kertaalleen. Siemenet levitin ihan käsipelillä, ja jyräämisellä varmistettiin siementen tarttuminen maahan.

Tasoittamisen jälkeen, ennen kylvöä.

Valitettavasti työn lomassa kuvaaminen jäi vähemmälle, ja esimerkiksi juuri tuosta jyrästä olisi ollut hauska saada kuvia talteen, tuija-aidan teosta puhumattakaan. Keskittyminen urakkaan kuitenkin vei voiton, ja minulla on kuvia vain lopputuloksesta.

Nurmikko kylvetty.

Pihasta ei tullut jalkapallokentäntasainen, mutta ei tarvitsekaan. Se on silti tuhat kertaa parempi, kauniimpi ja tasaisempi kuin lähtötilanne oli. Nyt pelkään enää, että kaikesta huolimatta se alkaa painua ajan kuluessa samoista kohdista kuin aiemminkin, ja tasaisuus on jälleen historiaa. Ehkä se kuitenkin vielä tämän kesän on nätti, kunhan nyt ensin itää. Paikkaamista murehdin vasta ensi kesänä.

Illalla kastelin vastakylvettyä nurmikkoa, mutta tänään iltapäivällä alkoi onneksi kevyt vesisade – kuin tilauksesta. Vesi nopettaa siementen itämistä, ja säästyn kastelemiselta tältä erää.

Tuija-aidan menestys on ensimmäisen kesän ahkerasta kastelemisesta riippuvainen, joten kastelukannun juoksutusta on tiedossa täksi kesäksi. Mutta on se sen arvoista! Nyt meidän tontin ja naapurin rivitalon välissä on selkeä raja. Näin matalana se ei ole vielä näköeste, mutta rivistö on kaunis ja rajaa pihan enemmän ”omaksi”. Nyt jännitän vielä nurmikon itämistä.

Olen täydellisen väsynyt, joka lihasta särkee ja näin untakin mullan kaivamisesta. Silti olen myös äärettömän onnellinen: viimeinkin tämä haave toteutui. Yksin tai puolison kanssa kahdestaan nurmikkoa tehtäisiin vielä elokuussakin, mutta ihanien läheisten avulla se saatiin urakoitua kerralla kuntoon. Äiti, isä, veli, sisko ja siskon poikaystävä tekivät täyden päivän silloin äitienpäivänä, äiti ja isä vielä toistamiseenkin. Ystäväni kaupungista käytti arkipyhänsä tuija-aitaan. Serkku antoi vinkkejä ja kävi mittamassa, ja toisen serkun puoliso lainasi jyrän ja antoi myös arvokkaita neuvoja. Multa ostettiin isän nuoruudenkaverin firmasta sopuhintaan. Tämä pihanteko on taas osoitus siitä, miten onnekas olen saadessani asua kylässä, jossa lähelläni on koko ajan sukua ja ystäviä.

 

Kevät tuli pihaan

Täällä se on viimein, kevät! Jotenkin tänä vuonna kevät on tuntunut tulevan hitaammin kuin ikinä, vaikka varmaankin nyt eletään lämpötiloiltaan ihan normaalia huhtikuuta. Silti tuntui, että lumipeite laskee sietämättömän hitaasti – vaikka lunta oli ainakin meidän pihassamme vähemmän kuin edellisenä talvena. Viime viikonloppuna näin ensimmäisen leskenlehden, ja samana päivänä huomasin, että ensimmäiset rohkeat krookukset ovat jo kukassa talon eteläpäädyssä. Tänä viikonloppuna niitä oli siellä jo melko paljon, ja lisää on tulossa. Narsissit kukkivat samoilla tienoin nurmikkoa hieman myöhemmin.

Hisilicon K3

Hisilicon K3

Tänä viikonloppuna on tehty urakalla kevättä pihaan. Puolisoni haravoi viikonlopun aikana lähes koko pihan. Minäkin yritin, mutta hän on niin tarkka haravointijäljestä, että loppujen lopuksi hän haravoi uudestaan nekin kohdat, joissa minä olin jo käynyt… Parasta siis vain todeta, että työnjako tässä menee niin että mies haravoi ja minä kannan lehtikasoja liiterin taakse lehtikasaan. Työnjako sopii minulle erinomaisesti, sillä kuten aiemminkin olen kertonut, haravointi ei ole pihatöistä mitenkään suosikkilistallani.

Haravointiurakka vielä alkuvaiheessa.

Haravoinnin lomassa siivosin myös perennat. Minulla ei ole koskaan ennen ollut perennapenkkiä, joten en suoraan sanottuna oikein tiennyt, mitä sille pitäisi keväällä tehdä. Maalaisjärkeen toki käy, että kuolleet lehdet poistetaan, ja niin minä teinkin. Pensaista poistin kuolleina törröttävät varret. Hiukan hämmentyneeksi kuitenkin jäin pienilehtisten kukkien kohdalla, kun en tiennyt kuinka paljon kuolleita lehtiä pitää repiä pois, kun mukana tuntuu lähtevän vihreääkin. Saa nyt nähdä tuhosinko enemmän kuin autoin kukkiani. Iloista oli kuitenkin muistaa penkkiä peratessa, että viime kesänä siihen jäi vielä melko iso kolo johon saan tänä kesänä istuttaa lisää kukkia. Parasta pihatöissä!

Perennapenkkiä: vasemmalla siivoamatonta, oikeasta reunasta on poistettu kuunliljan kuolleita lehtiä.

Kaikkein tärkein tämän viikonlopun hommani oli kuitenkin tontin takaosan siivous. Takaosahan on syksyllä kaivettu pinnastaan ympäri ja tasoiteltu, sieltä on kaivettu kaivinkoneella ylös kantoja ja kiviä ja muutama pajukin. Nyt talven jälkeen paljastui se seikka, joka minun keskisuomalaisen maatilan tyttärenä olisi pitänyt tietää. Seudun maa-aines on sellaista, että kun pintaa kaivaa kymmenenkin senttiä (tai joskus vähemmän), niin esiin nousee koko joukko kiviä. Koska takapihalle olisi tarkoitus tulla nurmikko lähiviikkoina, kannoin sieltä koko joukon kivenmurikoita pois kiusaamasta tulevaa ruohonleikkuuta.

Kivien lisäksi aika hikinen urakka oli oksissa, juurissa ja juurakoissa, joita koneella rouheasti tehdyn operaation jäljiltä on alueella aika paljon. Osa nyt myllätystä alueesta oli ennen kaivinkoneen käsittelyä ihan ryteikkönä, joten siellä on jos jonkin ylimääräisen pensaan tai puun juuria. Pajut, jotka olivat ikään kuin näkösuojana naapurin suuntaan ja jotka aiomme nyt korvata jollain vähemmän rumalla aidanteella, jättivät jälkeensä pitkiä, paksuja juuria. Kaivinkonetta käsitellyt veljeni sanoi, ettei hän saanut niitä kaikkia juuria mitenkään pois, ja nyt ymmärrän mitä hän tarkoitti. Vaikka takatontille ensi kuun aikana tuodaan uutta maata, sen alle tulee jäämään koko joukko eri puumaisten kasvien juuria, joita ei vaan saa pois maasta ilman että kaivaa useita metriä syvälle.

Kivi- ja juuriurakkaa jäi vielä arki-iltojen iloksi, mutta tavoite olisi saada toukokuun jälkipuoliskolla riittävä määrä multaa takapihalle. Levitän sen, kylvän nurmikon ja toivon, että se alkaa kasvaa nätiksi ja tasaiseksi. Tontin takareunassa on jo jonkin verran kaivantoa ja mies on luvannut kaivaa vähän lisää; näin pääsemme istuttamaan haaveilemamme tuija-aidan näkösuojaksi viereisen rivitalon suuntaan.

Esikoiskukkapenkin kehitystä

Tänä keväänä olen vaihe vaiheelta toteuttanut yhtä omakotitaloon muuttamiseen liittynyttä haavettani: omaa kukkapenkkiä. Se on toteutunut talon etupihalle. Tässä on kuvien kanssa kukkapenkin kehitys vaihe vaiheelta. Korostan nyt, että tämä ei ole välttämättä mikään erityisen oikea tapa perustaa kukkapenkki. Luin kyllä kirjoista, mutta opettelen myös tekemällä, ja sovelsin monia ohjeita pitkin matkaa. Lähinnä olen rakentanut kukkapenkkiä omien voimieni, kukkaroni ja olosuhteiden rajaamin keinoin.

Joulukuu.

Ensimmäinen osa esitettiin jo viime syksynä, kun etupihaa hallinneet terijoen salavat kaivettiin pois. Pensaita oli kolme, ja lisäksi samalla lähti yksi vanha iso kanto. Kuvassa poistettavat on merkitty keltaisin muovinauhoin kaivinkoneen käyttäjää varten. Kaivuuhommat tehtiin juuri ennen lumen tuloa joulukuun alussa.

Isojen pensaiden poistaminen ei ollut ihan yksinkertainen juttu. Kaivinkonetta käytellyt veljeni sanoi, ettei kaikkia juuria saanut pois. Ne kulkivat liian pitkälle ja syvälle, kuten pajun sukuisella pensaalla vain voi kuvitella juurten rönsyävän. Juuret ovat sitkeitä ja pitkiä, ja elävät varmasti nurmikkoni alla vielä hyvin pitkään.

Talven ajan lumi peitti pihan, ja kevään tullen etupiha muistutti lähinnä isoa liejuläjää.

Huhtikuu.

Aloin suunnitella kukkapenkin paikkaa. Tuntui järkevältä rakentaa se johonkin etupihan myllätyistä kohdista, joissa nurmikko oli jo rikki ja maan muokkaaminen aloitettu. Koska suurin osan talvella kolatusta lumesta kasaantuu tuossa edellisessä kuvassa etualalalla näkyvälle alueelle, päätin tehdä kukkapenkin lähemmäs taustalla näkyviä angervoja. Viimeinen ylöskaivettu pensas oli itse asiassa aivan angervojen vieressä, jonne sitten istutinkin uuden pensaan (siitä lisää joskus toiste).

Paksujakin juuria nousi esiin.

Toukokuussa aloitin sitten kukkapenkin muokkaamisen. Käänsin maata, nostelin siitä pois ruohopaakkuja ja loputonta määrää rikkaruohojen juuria. Siinä vaiheessa terijoen salavien juuria tuli vastaan vielä huomattavan paljon. Osa niistä oli jopa käsivarren paksuisia, ja usean metrin mittaisia. Ohuemmatkin nousivat nurmen alta pitkinä piiskoina. Itse asiassa tuossa edellisessä huhtikuun tilannetta esittävässä kuvassa oikealla näkyvä musta juomu nurmikossa on nimenomaan ylös kiskotun juuren jättämä jälki. Vastaavia syntyi lisää. Monesti jouduin vain katkaisemaan juuren oksasaksilla, kun olin kiskonut sitä niin paljon esiin kuin käsivoimin sain. Se ei aina ollut kovin paljoa.

Nurmikon reunalista paikoillaan.

Kun olin raatanut useamman tunnin etupihan tasoittamiseksi, alkoi epätoivo jo hiipiä. Jossain vaiheessa vain annoin periksi juurille. Poistin niin paljon niitä kuin kykenin, ja loput tulevat vastaan sitten ennen pitkää (”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”). Tasoitin maata niin tasaiseksi kuin kykenin, erotin kukkapenkin muusta nurmikosta työntämällä maahan reunalistan, ja kylvin nurmikkoa muihin etupihan multaosiin. Kukkapenkin alueelle toin puutarhamultaa noin 5 ja puoli säkillistä. Penkistä ei tullut kovin korkea kohopenkki, mutta uutta puhdasta multaa se kyllä kaipasi, kun olin kärrännyt niin paljon rikkaruohoista ja nurmikkoista multaa pois.

Hurraa! Sitten taimia hankkimaan.

Hurjan maanmuokkauksen jälkeen alkoi onnellinen vaihe, taimien istutus. Tein piirroksia ja suunnitelmia, selasin perennakirjoja ja mietin, mitä lajeja penkkiini haluaisin. Loppujen lopuksi siihen on kertynyt kukkia lähinnä sattuman kaupalla. Yksi lajike minulla oli toiveissa: syysleimu. Mummolassa oli niitä aikanaan, ja ne olivat minusta hurjan kauniita. Se oli siis ostolistallani. Kukkapenkin väriskaalaksi mietin sini-violetti-kelta-oranssi-linjaa, ja se on melkein kokonaan pitänytkin. Melkein.

Syysleimut ostin valmiina, mutta sen lisäksi olen saanut ystäviltä ja sukulaisilta monenlaisia perennoja. Kuunliljaa on kahdesta eri pihasta, kahta eri väriä. Akileijojakin on kahta eri väriä, joista tosin vain toinen on toistaiseksi kukkinut. Päivänliljojakin on kahdesta eri paikasta, niiden pitäisi olla keltaisia, mutta kukkia ei ole vielä ainakaan näkynyt. Toivottavasti viimeistään ensi kesänä! Keltaiset esikot muuttivat tänne vasta kukinnan jälkeen, joten niiden parasta aikaa odotan ensi kevääksi.

Vähän jo sinne päin…

Ystäväni kukkapenkistä siirtyi kukka, jota kumpikaan meistä ei tuntenut. Tätini pyörähti eräänä iltana pihassa ja totesi, että ”Kas, sinullahan on pähkämökin siinä.” Näin sitä oppii omien kukkiensa nimetkin, heh. Purppurakeijunkukkia ostin kaksi taimea itse, koska mökillä on niitä ja sen tummanpunainen lehti on tosi kaunis. Lapinvuokkoja taas sain ystävältä uuden kodin (ja kukkapenkin) onnitteluiksi. Lemmikkejä olen myös saanut, niistä osa on tässä ja osa muualla pihassa.

Lajeja ei ole valittu kasvupaikan tai muun sellaisen mukaan. Ne ovat vain kerääntyneet tänne. Esimerkiksi keijunkukka on varjoisan paikan kasvi, mutta enhän minä tajunnut sitä ennen kuin vasta istutuksen jälkeen. No, katsotaan miten sen kanssa käy. Olen yrittänyt tähtäillä kukkia niin, että korkeimmat olisivat keskellä ja matalat reunoilla, mutta en ole varma ehtiikö esimerkiksi syysleimu tänä kesänä vielä täyteen mittaansa.

Toistaiseksi on onnistunut se, että penkissä on eri aikaan kukkivia perennoja. Esikot kukkivat varhain, samoin lemmikit, akileijat ja lapinvuokot vähän niiden jälkeen (ehkä), ja liljat näihin aikoihin (jos kukkivat). Pähkämökin saattaa vielä tänä kesänä kukkia, kuunliljoista ja keijunkukasta en tiedä miten käy. Syysleimut kukkivat loppukesällä.

Kukkapenkissä on vielä tilaa, ihan tarkoituksella. Tavoite on, että se on jonain päivänä niin tuuhea, että kitkemistä on minimaalisen vähän. Kestää kuitenkin vielä muutaman vuoden, ennen kuin ollaan niin pitkällä. Halusin jättää tilaa vielä uusille löydöille (ja tuliaistaimille), mutta myös siksi, että en tiedä miten innokkaita nykyiset taimet ovat leviämään. Toistaiseksi vain rikkaruohot ovat levinneet…

Kukkapenkin reunus on oma tarinansa. Upotin maahan siis sellaisen kovamuovisen reunusnauhan, ja sen päälle keräsin luonnonkiviä erottamaan reunaan. Oli kuitenkin aika vaikeaa saada kivien ja nurmikon reuna pysymään siistinä, joten purin rakennelman. Irrotin reunamuovin ja kanttasin nurmikon ja kivenmurikoiden väliin pienen ”vallihaudan”. Nyt nurmikonleikkuun pitäisi olla helpompaa, ja samalla rikkaruohojen ja nurmen eteneminen kukkapenkkiä kohti helppoa estää.

Ennen juhannusta ja juhannuksen jälkeen on tulossa vieraita, joille haluaisin esitellä kukkapenkkiäni mahdollisimman nättinä. Koska kitkemisen määrä on rajaton penkin ollessa vielä näin paljas, turvauduin kuorikatteeseen. Tänään kukkapenkki näyttikin jo jokseenkin siistiltä.

Tällainen siitä sitten tuli!

Nurmikko sen ympärillä on oma murheenkryyninsä, mutta koska tästä postauksesta tuli jo nyt liian pitkä, kerron nurmikosta erikseen joskus toiste. Kukkapenkin lajit käyn läpi myös erikseen, koska osallistun instagramissa kesäkasvio-haasteeseen, ja aion kuvata ainakin osan kukkapenkin kukista siihen. Samalla suunnittelin kirjoittavani niistä tänne. Eli kuvia on tulossa jatkossakin, samoin kukkatarinoita.

Kukkapenkin perustaminen oli työlästä, ja vaati enemmän lihasvoimaa kuin odotin. Ehdottomasti yksi per kevät riittää, ja voin hyvin pitää ensi keväänä myös taukoa tästä riemusta! Mutta oli se myös ihanaa, ja joka kerta kun ehdin puoleksikin tunniksi illalla pihahommiin, tulen hieman onnellisemmaksi. Aina sen enempää ei jaksakaan, ja haluaisin pihan olevan sen verran helppohoitoinen, että ei ole maailmanloppu jos aina ei jaksa.

Kesäkukkia

Kaupungissa asuessani peitin parvekkeen kesäkukilla joka toukokuu. Suunnittelin ja tein rahallisesti kalliita ostoksia, joka vuosi muutama ruukku tai kori lisää kunnes parvekkeelle ei kerta kaikkiaan mahtunut enää enempää. Kovin paljon en edelleenkään oppinut kukkien nimiä ulkoa, mutta rakastin kesäkukkien helppoutta ja kauneutta.

Tänä ensimmäisenä kokonaisena kesänä omassa kodissa kesäkukkien hankinnat jäivät huomattavasti aiempaa vähemmälle. Koska vapuksi oli tulossa vieraita, halusin ensimmäiset kesäkukat jo silloin. Kaupassa oli siihen aikaan lähinnä orvokkeja, mikä oli ihan hyvä, sillä vielä muutama päivä ennen vappua satoi räntää… Orvokit kestivät pikkuiset pakkasen nipistelyt hyvin. Vappuviikonloppu oli onneksi aurinkoinen.

Orvokit odottivat kiltisti istutusta terassin kaiteella.

Varhainen herääjä kuistilla, taustalla orvokit kesäastiassaan.

Jo monena keväänä olemme tehneet kahden työkaverini kanssa kesäkukkaretken Viherlandiaan. Tänäkin vuonna päivä sille oli jo sovittu, mutta koska meille oli tulossa vieraita, kävin hankkimassa omat kesäkukat jo hieman aiemmin.

Olin viime kesänä saanut kaksi puista kukkalaatikkoa kaveriltani, jolle ne jäivät ylimääräisinä. Pesin ne ja öljysin pellavaöljyllä, ja niistä tuli aivan kelpo kukkalaatikot etupihallemme.

Kaikkien aikojen suosikkini kesäkukista on perinteisistä perinteisin pelargonia. Parvekekukkakasvattajana sain myös huomata, että pelakuu kestää sadetta ja aurinkoa paremmin kuin useat muut kukat. Siispä ostin kukkalaatikoihin pelargonioita. Pelargonioitten kanssa kukkalaatikossa on muutamia hopealehtiä.

Pelargonia on yksi lempikukistani.

Tänä kesänä kesäkukat ovat hehkuvan vaaleanpunaisia ja valkoisia, toisaalta orvokeissa on myös sinistä. Iloisen kirjavaa siis, kuten aina minun istutuksissani, mutta jotenkin tuntuu myös siltä että vähemmän on enemmän. Pidän näistä kaikista kukistani kovasti. Valitettavasti orvokeista osa on jo vähän kuluneen näköisiä. Pitäisikö vaihtaa niistä osa johonkin muuhun?

Tylsin pihatyö

Jo  löytyi, eikä mennyt kauaakaan! Siis ikävin pihatyö. Voisi luulla, että se on lumenluonti, mutta pidän talvesta ja väsymyksestä huolimatta en päässyt lumitöiden kanssa lähellekään samoihin tunnelmiin kuin tällä viikolla toisen pihatyön kanssa: haravan varressa.

Minä inhoan haravoimista.

Ylläriylläri, se jäi syksyllä tekemättä, koska olin niin vähän kotona viikonloppuisin, koska satoi ja koska ei huvittanut. Nyt keväällä haravoimista sitten riittääkin. Sekä omassa pihassa että lähiympäristössä on paljon lehtipuita, ja erityisesti takapihan nurmikkoa peittää melkoinen lehtikerros.

Olen nyt haravoinut talon eteläpäädyn ja etupihan. Puoliso on luvannut auttaa tulevana viikonloppuna takapihan kanssa. En tiedä saammeko kaikkea haravoitua, mutta jos edes suurimman osan. Oma urakkansa on lehtiroskan hävittäminen. Lehtikompostori on ihan täynnä, joten olen kärrännyt lehtiä kottikärrykaupalla liiterin taakse kasaan. Se ei ole kestävä eikä varmaan kovin järkevä ratkaisu, mutta voimat eivät yksinkertaisesti riittäneet siihen, että olisin lastannut lehtiroskan saman tien jollain välineellä autoon ja autolla puutarhajätteen keräyspisteeseen parin kilometrin päähän. Oksaroskaa olen jo kertaalleen tänä keväänä sinne vienyt. Lehtikasa ei ole näkyvissä eikä tiellä, joten se saa nyt varmaankin olla siellä ainakin ensi kevääseen asti.

Toisessa peukalontaipeessa on nyt neljättä päivää haravointihommista tullut verestävä rakko. Sanoinko sen jo? Sanon uudelleen: haravoiminen on pihan ikävin työ.

Omenapuuta leikkaamassa ja muuta puuasiaa

Yksi kevään ensimmäisistä töistä puutarhassa on hedelmäpuiden leikkaaminen. Syksyllä ja loppukesällä luin aiheesta kaiken mahdollisen, mutta talvi toi jyräten työt päälle niin etten koko talven aikana ehtinyt puutarhakirjoja avata. Mutta kevään tullen puutarhuri minussa on jälleen herännyt, ja kaivoin takaisin esille leikkaamisohjeet.

Puutarhassani on vain yksi omenapuu, joka näyttää siltä, ettei sitä ole muutamaan vuoteen leikattu. Olin vähän epävarma ryhtyessäni toimeen, mutta sekä suullisten että kirjallisten ohjeiden rohkaisemana otin ja leikkasin viime viikonloppuna puuta parhaan taitoni mukaan. Pelkäsin leikanneeni  liikaa, tietenkin.

Tällä viikolla eräs lähiseudun kyläyhdistys järjesti lyhyen omenapuu-kurssin. Paikallisen puutarhan isäntä esitteli omena- ja muiden hedelmäpuiden leikkaamiseen sopivia työvälineitä ja näytti sitten ihan konkreettisesti, miten leikataan nuori omenapuu ja miten autetaan vanhaa puuta. Vaikka oma yksi puuni oli jo leikattu, parin tunnin mittainen pikaopetushetki oli innostava ja opettava. Heti kotiin tultuani leikkasin vähän lisää!

Puutarhuri leikkasi puita malliksi aika ronskisti. Pääsääntöisesti ohje tuntuukin olevan, että etenkään vanhaa puuta ei saa tapetuksi leikkaamalla, ellei nyt aivan vartta katkaise. Leikkaamisen tarkoitus on saada puu kasvamaan mieluummin sivusuuntaan kuin ylöspäin ja auttaa valoa pääsemään oksistoon. Toisiaan hankaavat oksat leikataan myös pois, samoin kuin ns. kilpailevat oksat. Vaikka oksia jää leikkaamisen jälkeen jäljelle vähemmän, sadoksi tulevat omenat ovat suurempia ja parempilaatuisia kuin leikkamattoman puun.

Saimme kihlalahjaksi (kyllä, sellainen käänne talven aikana tällä tontilla) lahjakortin puutarhaliikkeeseen ja mukana ohjeen käyttää se puun ostamiseen. Haaveilen luumupuusta – etenkin Sinikka-luumu kiinnostaa jo siksikin, että se on tältä seudulta peräisin oleva lajike ja kestää talvea hyvin. Nyt olen suunnitellut, että luumupuu olisi tämän kevään puuistutus, ja vuoden tai parin kuluttua voisi kokeilla kirsikkaakin. Seuraavaksi minun täytyy selvittää, tarvitseeko luumu pölyttäjäkaverin eli aina kaksi samaa lajiketta. Siitä minulla on kahdenlaista tietoa tällä hetkellä, mutta pitää siis selvittää asiaa.

Olen miettinyt myös, pitäisikö lahjakortti käyttää johonkin varmemmin menestyvään puuhun, johonkin jalopuuhun tai sen kaltaiseen. Luumupuu saattaa olla pystyssä vain pari vuotta, ja lahjan tarkoitus kai oli, että pihassamme kasvaisi jotain, joka vielä vuosienkin jälkeen muistuttaisi kihlauksesta ja tästä onnellisesta ajasta – sekä niistä ystävistä, joilta se saatiin. Puoliso ei ota kantaa – puutarhan suhteen saan kuulema tehdä päätökset ihan itse, hän vain kaivaa kuopat ja leikkaa nurmikon.