Autotallin kunnostusta

Taloni- tai talomme, korjaan, vielä vuodenkin jälkeen välillä tottumista tähän me-elämään – yksi erinomaisimpia puolia on tilava autotalli ja lämmin varasto. Autotalli on talvella yksinkertaisesti siunaus, vaikka kahden auton taloudessa toinen joutuukin seisomaan ulkona.

Autotallipäädyssä on myös tilava, noin 8,5 neliömetrin varastotila. Tähän asti se on ollut lähinnä romukeräämö: kannoin sinne muuton aikaan vuosi sitten kaiken, mille en keksinyt paikkaa sisällä tai mitä ei heti tarvittu. Sinne ovat kasaantuneet niin talvirenkaat kuin muurikan tarvikkeetkin. Tämän kesäloman projekti onkin ollut autotallin ja varaston siivous, kunnostaminen ja järkeistäminen. Sopimuksemme mukaan puoliso toimii tässä ”johtajana” eli suunnittelee ja tekee ehdotukset, toteutus on yhteinen. Minulla on toki keskustelu- ja neuvotteluoikeus, mutta on hyvä, että vastuu organisoinnista on yhdellä henkilöllä, säästytään paljolta säätämiseltä. Näin meillä on toimittu muissakin projekteissa.

Tällä viikolla tyhjensimme ensin autotallin ja pesimme sen painepesurilla. Se kuivui lämpimänä päivänä melko nopeasti, sillä siihen saa kivasti varaston kautta läpivedon. Rautakaupasta haimme valkoista maalia seiniä ja kattoa varten (sävy oli ihan hitusen lämpimämmäksi sävytetty kuin valmis valkoinen maali olisi ollut) ja harmaata autotallin ja varaston lattialle.

Rautakaupan myyjä antoi meille Tikkurilan Luja-maalia seiniin ja kattoon, mutta lattiaan hän suositteli toisenlaista, kovaa kulutusta kestävää pinnoitetta. Ostamamme pöntöt olivat siis kaksikomponettista vesiohenteista epoksipinnoitetta (huh, opinpa sanahirviön). Sitä ei saanut kuin vaaleanharmaan sävyissä, johon sitten tyydyimme, vaikka olimme suunnitelleet lattiasta aivan tummanharmaata.

Eilen minä lähdin hoitamaan asioita kylille, ja miehen oli puhe aloittaa maalaus sillä aikaa. Kun parin tunnin kuluttua tulin kotiin, katon ja seinien maalausurakka oli viimeistelyä vaille valmis. Homma sujui varrellisen telan avulla paljon nopeammin kuin osasimme odottaa.

Kaksikomponenttinen epoksipinnoite.

Tänä aamuna sitten sekoitimme kaksikomponenttipinnoitteen ja maalasimme lattian. Pinnoitteen käyttö oli molemmille uutta, ja totesimme alun jälkeen, että ihan hyvä on lukea käyttöohjeet kunnolla ennen kuin ryhtyy… Mutta lopputulos oli tosi hyvä, kun saimme homman sujumaan! Kahdesta pöntöstä siis sekoitettiin maali. Mittasuhde oli 1:1, ja oleellista oli se huolellinen sekoittaminen sekä ennen sekoitusta että sen jälkeen. Pinnoitteesta nousi aikamoinen höyry, joten hengityssuojain ei olisi ollut yhtään liioittelua.

Lattian pinnoitetta levittämässä.

Lattian pinnoite kuivuu hitaammin kuin maali kuivuisi, mutta sen pitäisi kestää esimerkiksi talvirenkaiden nastojen aiheuttamaa kulutusta maalipintaa paremmin. Olemme lopputulokseen toistaiseksi ainakin kovasti tyytyväisiä! Varaston puoli maalataan lähiviikkoina myös, kunhan nyt ehdimme.

Maalaamisen jälkeen tarkoitus on hankkia autotalliin hyvät, siistit hyllyt, jonne varastoitava tavara mahtuu hyvin ja asiat löytyvät paikoiltaan – tavoittelemisen arvoinen tilanne! Voin ehkä palata hyllyjen osalta asiaan myöhemmin.

Lisää kesäkukkia, osat 2 ja 3

”Vähemmän on enemmän”, totesin täällä blogissa, kun hankin tänä kesänä kesäkukiksi vain orvokkeja ja pelargonioita etupihalle. Vähänpä tiesin! Sen jälkeen olen nimittäin vielä kahteen otteeseen tehnyt heräteostoksia piha- ja puutarhamyymälöissä, ja pihan kesäkukkatarjonta on monipuolistunut.

Ensimmäisellä heräteostokerralla pari viikkoa sitten hankin kukkia nimenomaan terassille. Olen aina haaveillut hortensiasta, mutta ne ovat aika arvokkaita, enkä ole raaskinut sijoittaa kahta- tai kolmeakymppiä yhteen kukkaan. Marketin alennuskojusta löysin kuitenkin ihanan sinisen hortensian, joka sopii terassille täydellisesti, ja jonka hinta oli enää vain kympin. Nyt vain koetan onnistua pitämään sen hengissä mahdollisimman pitkään.

Sinivioletti hortensiani

Hortensian kaveriksi ostin samalla reissulla siniviuhkan. Vasta kotona googlettelin, millainen kukka on kyseessä, ja olen aika tyytyväinen. Siniviuhka kestää paahdetta ja paistetta, kasvaa nätisti ja rönsyten. Luulen, että sitä saatan hankkia terassille tai takapihalle ensi keväänäkin.

Siniviuhka

Eilen poikkesin suunnittelemattomasti vielä kerran Viherlandiaan. Ohikulkumatkalla mieleeni tuli, että etupihan orvokit alkavat olla jo aika räjähtäneitä, joten niiden tilalle voisi ehkä hankkia jotain muuta. Lisäksi houkutteli etsiä jotain kesäkukkia kahteen emalivatiin, jotka olin löytänyt kirppareilta kesän aikana. Hyviä syitä kaartaa Viherlandian pihaan, kun aukioloaikaakin oli vielä puoli tuntia jäljellä! Kuten tuossa puutarhanystävän paratiisissa usein käy, järki katosi ja shoppasin kauniita kukkia aivan budjettini ylärajoilla.

Ostin tuoksupelargonian, joka ei varsinaisesti ole kesäkukka vaan sisälle tarkoitettu viherkasvi. Tuoksupelargonia ei useinkaan kuki, mutta on runsaan vihreä, ja ennen kaikkea tuoksuu mahtavalle. Oma yksilöni on appelsiinin tuoksuinen. Tuoksupelargonian voisi kesän jälkeen sijoittaa makuuhuoneeseen. Aamulla kun petauksen jälkeen hiukan sipaisee kukkaa, se alkaa erittää tuoksuaan ja raikastuttaa koko huoneen. Tuoksupelargoniat ovat vanhoja kukkia, joista on vain jalostettu uusia tuoksuja. Esimerkiksi Fredrika Runebergillä oli tuoksupelargonioita kirjailijoiden kodissa.

Tuoksupelargonia

Valkoiseen emalivatiin ostin kaksi etelämerenlobeliaa. Etsin nimenomaan takapihalle aurinkoon sopivia kukkia, siksi valitsin lobelian – toki myös sen kauniin sinisen värin takia. Kuvassa kukka näyttää enemmän lilalta, mutta on vahvasti sininen.

Etelämerenlobeliat

En ole varma, menestyvätkö kukat umpinaisissa emalivadeissa, joista vesi ei pääse läpi. Olin kuitenkin etsinyt vateja, patoja tai kattiloita, joihin voisin istuttaa kukkia ja sijoitella sitten takapihan suurten puukantojen päälle koristeeksi. Nyt niitä on kaksi, ja ensi kesänä laitan vielä jonkin ruukun kolmannelle isolle kannolle. Tuleepahan testatuksi, miten vati toimii vai toimiiko lainkaan, vai tukehtuvatko kesäkukat veteen. Tuoksupelargonian toki pelastan kunnolliseen ruukkuun sitten ilmojen viiletessä, kun tuon sen sisälle.

Budjettiasiat ovat alkaneet mietityttää aika paljon, sillä tulotasoni putosi kesän alussa jonkin verran. Olen kerännyt kuitit kaikista ostoksista, joita olen tähän pihaharrastukseeni upottanut, ja aion tehdä niistä koonnin jossain vaiheessa kesää tänne blogiin. Summa voi olla yllättävänkin suuri, kun rahaa on mennyt pikkuhiljaa. Mutta silti: ehkä se on sen arvoista. Tulen valtavan iloiseksi kaikista näistä kukista, ja eilinen käynti Viherlandiassa oli ihana. Hymyilin kestohymyä istuttaessani kukat, ja hortensiani saa minut päivittäin ilahtumaan. Miten sellaisen ilon määrää voi mitata rahassa?

 

Taistelu lupiineja vastaan

Tonttimme takaosassa ja parkkipaikan reunalla kasvaa runsaasti lupiinia. Viime kesänä jo puhelin, että pitäisi ottaa viikate ja niittää kukkia pois, mutta en vain saanu oikeaan aikaan aikaiseksi. Nyt olin päättänyt olla ahkerampi, ja kun ensimmäiset lomavieraat olivat lähteneet ja puoliso suunnannu kohti Tuska-festaria, minä hain lainaksi viikatteen ja aloitin oman tuskataisteluni lupiinien kanssa.

Oleellista oli ajankohta: lupiini pitäisi niittää ennen kuin kukinta ehtii muuttua siemeneksi. Kuten kuvasta näkyy, homman olisi voinut tehdä aikaisemminkin, mutta en usko että olin vielä liian myöhässä.

Niittäminen oli se helppo osuus, mutta lämmin siinäkin tuli. Vaikeinta kuitenkin oli niitetyn roskakasvin kerääminen jätesäkkeihin. Tontin ryteikköosassa kasvaa muutakin roskakasvia kuin vain lupiinia, ja yhdessä niitä tuntui olevan mahdotonta saada säkkiin. Katkenneet lupiininvarret tuntuivat oikein piiloutuvan, ja vaikka kuinka luulin keränneeni kaiken, aina pään kääntäessäni löysin niitä lisää. Jos lupiinit eivät olisi ehtineet osittain siemenvaiheeseen, ne olisi ollut helpompi kerätä, sillä siemen maastoutuu suojavärinsä ansiosta hyvin toisin kuin kirkkaanväriset kukat.

Paarmat ja hyttyset kiusasivat, ja on pakko todeta, että homma oli aika raskas. Motivaatio laski väsymisen myötä, etenkin kun tajusin samalla, että työ on täysin turhaa: naapuritontti kasvaa sekä lupiinia että muita roskakasveja, eikä oma niittämiseni näin ollen vähennä ensi kesän kukintaa luultavasti lainkaan. Keräsin kahdeksan jätesäkillistä lupiineja ja muuta ei-toivottua ja pois niitettyä kasvinjätettä, jotka tänään sitten vein vanhempien tulentekopaikkaan poltettavaksi.

Ehkä pointti olikin siinä, että tulin tehneeksi tuon työn. Etenkin parkkipaikan reunalla niittäminen oli turhista turhinta, mutta takapihan voisi kuvitella olevan vähän siistimpi – jos nyt kukaan ikinä tuota kohtaa pihasta käy edes katsomassa. Ei viikatteeni jälki mitään Akseli Koskelan tasaisen sileää heinänsänkeä ole, joten tiedä sitten siitä siisteydestä. Mutta ainakaan ei eilen tarvinnut käydä lenkillä.