Kesäkasvio 2: Jalopähkämö

Instagramin kesäkasvioni etenee omassa tahdissaan, tänne en näemmä hyvästä aikomuksesta huolimatta ehdi kaikista niistä kirjoittaa. Tässä kuitenkin jalopähkämö, joka oli instakasviossani nro 15, mutta saakoon täällä oman järjestysnumeronsa.

Jalopähkämön sain siirtona ystäväni A:n kukkapenkistä, eikä kumpikaan meistä tiennyt mikä kasvin nimi on. A kuvaili violetteja kukkia, eikä minulla ollut sen suurempia vaatimuksia kuin että kukkii. Tätini sitten eräänä iltana pihaan poiketessaan kommentoi pähkämöäni, ja niin sain kasvin nimen selville. Antti Riikosen Suomalaisen perennakirjan ja googlen kuvahaun avulla sain sitten tarkennettua lajin jalopähkämöksi (Stachys grandiflora).

pähkämö 2

Jalopähkämöni puhkesi kukkaan juhannuksen aikana. Se kukkii runsaasti ilmeisesti aurinkoisen kasvupaikan ansiosta. Perennakirjan mukaan se kaipaa keväällä kompostimultaa lannoitteeksi; pitää koettaa muistaa hoitaa asia. Mökillä pähkämö kukkii pienemmin kukin, ja lisäksi sekä lehtien että kukkien varret ovat pidempiä. Mökillä kasvupaikka onkin varjoisampi, joten kasvi lienee venähtänyt pituutta aurinkoa kohti kavutessaan.

pähkämö

Suomalaisen perennakirjan mukaan jalopähkämö on leikkokukkana kohtalainen. En oikein tiedä mitä se tarkoittaa. En ole koskaan leikannut perennoista kukkia maljakkoon – ilmeisesti niin voisi tehdä?

Pähkämössä on joka tapauksessa myös hyvin kauniit lehdet, jotka ovat kasvaneet runsaasti alkukesästä asti. Kirjan mukaan ainakin kukinnan jälkeen kannattaa leikata kukkavarret pois, jolloin lehdet pysyvät pidempään kauniina.

Mainokset

Kesäkasvio 1: keijunkukka

Kuten aiemmin mainitsin, liityin Instagramin kesäkasvio-haasteeseen. Tavoittelen kuvaavani Instagramiin 50 eri kotimaassa kasvavaa kasvia kesän aikana. Aion ottaa mukaan niin kotipihan kukkapenkin asukkaita kuin villin vapaana kasvavaa viherrystä; säännöt ovat joustavat ja kunkin omanlaiset.

Ajattelin, että voisin koota samat kesäkasvion jutut tännekin, sillä Instagramissa ei oikein pitkiä juttuja kasveihin liittyen voi kirjoitella. Vaikken nyt kaikkia viittäkymmentä kesäkasviolajikettani tänne saisi aikaiseksi siirtää, niin toivottavasti ainakin nyt nuo oman pihan kukkijoista mukaan päässeet.

Korkkasin haasteen kuvaamalla purppurakeijunkukan sadekuurojen välisellä tauolla.

keijunkukka
Purppurakeijunkukka (Heuchera americana)

Purppurakeijunkukkaa kasvaa mökillä, ja sen syksystä muistuttava punainen lehti erottuu kukkapenkissä selvästi. Ehkä siksi se ihastuttaa minua kovasti, ja kun kerran toukokuussa sattumalta näin marketin kesäpihalla keijunkukan taimia, en paljonkaan harkinnut vaan nappasin kaksi taimea mukaani.

Harkinta olisi saattanut olla hyvä, sillä keijunkukka on varjoisan ja puolivarjoisan, ravinteikkaan, kosteutta pitävän, savisen hiekkamullan kasvi. Kukkapenkkini ei ole oikeastaan mitään noista… Tai no, ehkä hiekkamultaa, siellä puutarhamultakerroksen alla. Ehkä. Mutta kasvupaikka ei ole puolivarjoisa eikä erityisen ravinteikas.

Siitä huolimatta purppurakeijunkukkani kasvavat terhakkaana ja on laajentunut lähtöasetelmastaan. Kukintaa odotan mielenkiinnolla, jos kukkia vain jaksaa kasvaa. Suomalaisen perennakäsikirjan mukaan purppurakeijunkukan ”pienet, kellomaiset ja valkoiset kukat sijaitsevat pitkässä ja harsussa kerrannaistertussa n. 30 cm korkean vanan latvassa.” (Suomalainen perennakäsikirja, s. 156.) Laitan epäilemättä uuden kuvan, jos saan tämän kukkimisen ihmeen vielä tänä kesänä nähdä.

Edellä mainitun kirjan mukaan purppurakeijunkukka sopii parhaiten varjoisiin kivikkoryhmiin ja perennapenkkien reunoille. Se on nyt nimenomaan perennapenkin reunalla, mutta muutaman vuoden kuluttua, kun takapihan laittaminen etenee, siellä voisi olla tarjolla kasvupaikaksi myös suositeltu varjoinen kivikkoryhmä. Siihen asti toivon purppurakeijunkukkani selviävän elon taistelossa valoisammalla kasvupaikalla.

Esikoiskukkapenkin kehitystä

Tänä keväänä olen vaihe vaiheelta toteuttanut yhtä omakotitaloon muuttamiseen liittynyttä haavettani: omaa kukkapenkkiä. Se on toteutunut talon etupihalle. Tässä on kuvien kanssa kukkapenkin kehitys vaihe vaiheelta. Korostan nyt, että tämä ei ole välttämättä mikään erityisen oikea tapa perustaa kukkapenkki. Luin kyllä kirjoista, mutta opettelen myös tekemällä, ja sovelsin monia ohjeita pitkin matkaa. Lähinnä olen rakentanut kukkapenkkiä omien voimieni, kukkaroni ja olosuhteiden rajaamin keinoin.

IMG_20160615_183820
Joulukuu.

Ensimmäinen osa esitettiin jo viime syksynä, kun etupihaa hallinneet terijoen salavat kaivettiin pois. Pensaita oli kolme, ja lisäksi samalla lähti yksi vanha iso kanto. Kuvassa poistettavat on merkitty keltaisin muovinauhoin kaivinkoneen käyttäjää varten. Kaivuuhommat tehtiin juuri ennen lumen tuloa joulukuun alussa.

Isojen pensaiden poistaminen ei ollut ihan yksinkertainen juttu. Kaivinkonetta käytellyt veljeni sanoi, ettei kaikkia juuria saanut pois. Ne kulkivat liian pitkälle ja syvälle, kuten pajun sukuisella pensaalla vain voi kuvitella juurten rönsyävän. Juuret ovat sitkeitä ja pitkiä, ja elävät varmasti nurmikkoni alla vielä hyvin pitkään.

Talven ajan lumi peitti pihan, ja kevään tullen etupiha muistutti lähinnä isoa liejuläjää.

huhtikuussa
Huhtikuu.

Aloin suunnitella kukkapenkin paikkaa. Tuntui järkevältä rakentaa se johonkin etupihan myllätyistä kohdista, joissa nurmikko oli jo rikki ja maan muokkaaminen aloitettu. Koska suurin osan talvella kolatusta lumesta kasaantuu tuossa edellisessä kuvassa etualalalla näkyvälle alueelle, päätin tehdä kukkapenkin lähemmäs taustalla näkyviä angervoja. Viimeinen ylöskaivettu pensas oli itse asiassa aivan angervojen vieressä, jonne sitten istutinkin uuden pensaan (siitä lisää joskus toiste).

IMG_20160503_192937
Paksujakin juuria nousi esiin.

Toukokuussa aloitin sitten kukkapenkin muokkaamisen. Käänsin maata, nostelin siitä pois ruohopaakkuja ja loputonta määrää rikkaruohojen juuria. Siinä vaiheessa terijoen salavien juuria tuli vastaan vielä huomattavan paljon. Osa niistä oli jopa käsivarren paksuisia, ja usean metrin mittaisia. Ohuemmatkin nousivat nurmen alta pitkinä piiskoina. Itse asiassa tuossa edellisessä huhtikuun tilannetta esittävässä kuvassa oikealla näkyvä musta juomu nurmikossa on nimenomaan ylös kiskotun juuren jättämä jälki. Vastaavia syntyi lisää. Monesti jouduin vain katkaisemaan juuren oksasaksilla, kun olin kiskonut sitä niin paljon esiin kuin käsivoimin sain. Se ei aina ollut kovin paljoa.

IMG_20160503_194921
Nurmikon reunalista paikoillaan.

Kun olin raatanut useamman tunnin etupihan tasoittamiseksi, alkoi epätoivo jo hiipiä. Jossain vaiheessa vain annoin periksi juurille. Poistin niin paljon niitä kuin kykenin, ja loput tulevat vastaan sitten ennen pitkää (”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”). Tasoitin maata niin tasaiseksi kuin kykenin, erotin kukkapenkin muusta nurmikosta työntämällä maahan reunalistan, ja kylvin nurmikkoa muihin etupihan multaosiin. Kukkapenkin alueelle toin puutarhamultaa noin 5 ja puoli säkillistä. Penkistä ei tullut kovin korkea kohopenkki, mutta uutta puhdasta multaa se kyllä kaipasi, kun olin kärrännyt niin paljon rikkaruohoista ja nurmikkoista multaa pois.

IMG_20160508_175942
Hurraa! Sitten taimia hankkimaan.

Hurjan maanmuokkauksen jälkeen alkoi onnellinen vaihe, taimien istutus. Tein piirroksia ja suunnitelmia, selasin perennakirjoja ja mietin, mitä lajeja penkkiini haluaisin. Loppujen lopuksi siihen on kertynyt kukkia lähinnä sattuman kaupalla. Yksi lajike minulla oli toiveissa: syysleimu. Mummolassa oli niitä aikanaan, ja ne olivat minusta hurjan kauniita. Se oli siis ostolistallani. Kukkapenkin väriskaalaksi mietin sini-violetti-kelta-oranssi-linjaa, ja se on melkein kokonaan pitänytkin. Melkein.

Syysleimut ostin valmiina, mutta sen lisäksi olen saanut ystäviltä ja sukulaisilta monenlaisia perennoja. Kuunliljaa on kahdesta eri pihasta, kahta eri väriä. Akileijojakin on kahta eri väriä, joista tosin vain toinen on toistaiseksi kukkinut. Päivänliljojakin on kahdesta eri paikasta, niiden pitäisi olla keltaisia, mutta kukkia ei ole vielä ainakaan näkynyt. Toivottavasti viimeistään ensi kesänä! Keltaiset esikot muuttivat tänne vasta kukinnan jälkeen, joten niiden parasta aikaa odotan ensi kevääksi.

IMG_20160608_175945
Vähän jo sinne päin…

Ystäväni kukkapenkistä siirtyi kukka, jota kumpikaan meistä ei tuntenut. Tätini pyörähti eräänä iltana pihassa ja totesi, että ”Kas, sinullahan on pähkämökin siinä.” Näin sitä oppii omien kukkiensa nimetkin, heh. Purppurakeijunkukkia ostin kaksi taimea itse, koska mökillä on niitä ja sen tummanpunainen lehti on tosi kaunis. Lapinvuokkoja taas sain ystävältä uuden kodin (ja kukkapenkin) onnitteluiksi. Lemmikkejä olen myös saanut, niistä osa on tässä ja osa muualla pihassa.

Lajeja ei ole valittu kasvupaikan tai muun sellaisen mukaan. Ne ovat vain kerääntyneet tänne. Esimerkiksi keijunkukka on varjoisan paikan kasvi, mutta enhän minä tajunnut sitä ennen kuin vasta istutuksen jälkeen. No, katsotaan miten sen kanssa käy. Olen yrittänyt tähtäillä kukkia niin, että korkeimmat olisivat keskellä ja matalat reunoilla, mutta en ole varma ehtiikö esimerkiksi syysleimu tänä kesänä vielä täyteen mittaansa.

Toistaiseksi on onnistunut se, että penkissä on eri aikaan kukkivia perennoja. Esikot kukkivat varhain, samoin lemmikit, akileijat ja lapinvuokot vähän niiden jälkeen (ehkä), ja liljat näihin aikoihin (jos kukkivat). Pähkämökin saattaa vielä tänä kesänä kukkia, kuunliljoista ja keijunkukasta en tiedä miten käy. Syysleimut kukkivat loppukesällä.

Kukkapenkissä on vielä tilaa, ihan tarkoituksella. Tavoite on, että se on jonain päivänä niin tuuhea, että kitkemistä on minimaalisen vähän. Kestää kuitenkin vielä muutaman vuoden, ennen kuin ollaan niin pitkällä. Halusin jättää tilaa vielä uusille löydöille (ja tuliaistaimille), mutta myös siksi, että en tiedä miten innokkaita nykyiset taimet ovat leviämään. Toistaiseksi vain rikkaruohot ovat levinneet…

Kukkapenkin reunus on oma tarinansa. Upotin maahan siis sellaisen kovamuovisen reunusnauhan, ja sen päälle keräsin luonnonkiviä erottamaan reunaan. Oli kuitenkin aika vaikeaa saada kivien ja nurmikon reuna pysymään siistinä, joten purin rakennelman. Irrotin reunamuovin ja kanttasin nurmikon ja kivenmurikoiden väliin pienen ”vallihaudan”. Nyt nurmikonleikkuun pitäisi olla helpompaa, ja samalla rikkaruohojen ja nurmen eteneminen kukkapenkkiä kohti helppoa estää.

Ennen juhannusta ja juhannuksen jälkeen on tulossa vieraita, joille haluaisin esitellä kukkapenkkiäni mahdollisimman nättinä. Koska kitkemisen määrä on rajaton penkin ollessa vielä näin paljas, turvauduin kuorikatteeseen. Tänään kukkapenkki näyttikin jo jokseenkin siistiltä.

IMG_20160618_121407
Tällainen siitä sitten tuli!

Nurmikko sen ympärillä on oma murheenkryyninsä, mutta koska tästä postauksesta tuli jo nyt liian pitkä, kerron nurmikosta erikseen joskus toiste. Kukkapenkin lajit käyn läpi myös erikseen, koska osallistun instagramissa kesäkasvio-haasteeseen, ja aion kuvata ainakin osan kukkapenkin kukista siihen. Samalla suunnittelin kirjoittavani niistä tänne. Eli kuvia on tulossa jatkossakin, samoin kukkatarinoita.

Kukkapenkin perustaminen oli työlästä, ja vaati enemmän lihasvoimaa kuin odotin. Ehdottomasti yksi per kevät riittää, ja voin hyvin pitää ensi keväänä myös taukoa tästä riemusta! Mutta oli se myös ihanaa, ja joka kerta kun ehdin puoleksikin tunniksi illalla pihahommiin, tulen hieman onnellisemmaksi. Aina sen enempää ei jaksakaan, ja haluaisin pihan olevan sen verran helppohoitoinen, että ei ole maailmanloppu jos aina ei jaksa.

Alkukesän kukkivat puut

Tänä keväänä lämpöaalto osui juuri siihen hetkeen, kun omenapuuni kukki. Tai toisin päin: ehkä omenapuu alkoi kukkia juuri sillä viikolla, koska oli niin lämmin. Miten vain, kukkaloisto oli huikea, mutta lyhyt. Omenapuu hohti valkoisena vain pari päivää ennen kuin kukat alkoivat varista ja ruoho puun alla valkoistui tippuneista terälehdistä.

omenapuu

Omenapuut ovat kyllä yksi loppukevään tai alkukesän kauneimmista kukkijoista. Kirsikkapuuta minulla ei vielä ainakaan ole, joten ehkä se tulee joskus kilpailemaan loistossa. Toistaikseksi omenapuu kuitenkin on kukintansa lyhyydestä huolimatta puutarhan kevään kuningatar.

Kun oli pikkutyttö, leikimme siskon kanssa toisinaan nuken häitä omenapuun alla. Ihastelin jo silloin omenapuun kukintaa ja ajattelin pikkutytön varmalla romantiikan tajulla, että haluaisin sitten aikuisena mennä naimisiin omenapuiden kukkiessa. Jokin syy-seuraussuhteiden ymmärrys kuitenkin on kuitenkin ollut, sillä muistan pohtineeni, että hääpäivää olisi aika vaikea päättää etukäteen, kun omenapuiden kukintaa ei voi ennakolta laskea, ja kukinta on aika lyhyt. Barbien häät kuitenkin ehdittiin siinä valkean kuulaksen alla viettää useammin kuin kerran.

Toinen alkukesän suosikkikukkija on syreeni. Kotipihassamme on kaksi violettia syreenia, mutta olisi ihanaa saada joskus joukkoon vielä valkoinenkin lajike. Pari syreeninoksaa maljakossa on yksinkertaisuudessaan aivan todella kaunista, ja mukana vielä ihana tuoksu.

syreeni kotona
Talon edustalla näkyy myös komea pallotuijamme.
syreeni mökillä
Tämä syreeni kukoistaa mökillä.

Kukkapenkissäkin on jo pari kukkijaa! Palaan niihin myöhemmin.

Kesäkukkia

Kaupungissa asuessani peitin parvekkeen kesäkukilla joka toukokuu. Suunnittelin ja tein rahallisesti kalliita ostoksia, joka vuosi muutama ruukku tai kori lisää kunnes parvekkeelle ei kerta kaikkiaan mahtunut enää enempää. Kovin paljon en edelleenkään oppinut kukkien nimiä ulkoa, mutta rakastin kesäkukkien helppoutta ja kauneutta.

Tänä ensimmäisenä kokonaisena kesänä omassa kodissa kesäkukkien hankinnat jäivät huomattavasti aiempaa vähemmälle. Koska vapuksi oli tulossa vieraita, halusin ensimmäiset kesäkukat jo silloin. Kaupassa oli siihen aikaan lähinnä orvokkeja, mikä oli ihan hyvä, sillä vielä muutama päivä ennen vappua satoi räntää… Orvokit kestivät pikkuiset pakkasen nipistelyt hyvin. Vappuviikonloppu oli onneksi aurinkoinen.

takatalvi
Orvokit odottivat kiltisti istutusta terassin kaiteella.
orvokit kuistilla
Varhainen herääjä kuistilla, taustalla orvokit kesäastiassaan.

Jo monena keväänä olemme tehneet kahden työkaverini kanssa kesäkukkaretken Viherlandiaan. Tänäkin vuonna päivä sille oli jo sovittu, mutta koska meille oli tulossa vieraita, kävin hankkimassa omat kesäkukat jo hieman aiemmin.

Olin viime kesänä saanut kaksi puista kukkalaatikkoa kaveriltani, jolle ne jäivät ylimääräisinä. Pesin ne ja öljysin pellavaöljyllä, ja niistä tuli aivan kelpo kukkalaatikot etupihallemme.

Kaikkien aikojen suosikkini kesäkukista on perinteisistä perinteisin pelargonia. Parvekekukkakasvattajana sain myös huomata, että pelakuu kestää sadetta ja aurinkoa paremmin kuin useat muut kukat. Siispä ostin kukkalaatikoihin pelargonioita. Pelargonioitten kanssa kukkalaatikossa on muutamia hopealehtiä.

pelargoniat
Pelargonia on yksi lempikukistani.

Tänä kesänä kesäkukat ovat hehkuvan vaaleanpunaisia ja valkoisia, toisaalta orvokeissa on myös sinistä. Iloisen kirjavaa siis, kuten aina minun istutuksissani, mutta jotenkin tuntuu myös siltä että vähemmän on enemmän. Pidän näistä kaikista kukistani kovasti. Valitettavasti orvokeista osa on jo vähän kuluneen näköisiä. Pitäisikö vaihtaa niistä osa johonkin muuhun?