Täällä se on viimein, kevät! Jotenkin tänä vuonna kevät on tuntunut tulevan hitaammin kuin ikinä, vaikka varmaankin nyt eletään lämpötiloiltaan ihan normaalia huhtikuuta. Silti tuntui, että lumipeite laskee sietämättömän hitaasti – vaikka lunta oli ainakin meidän pihassamme vähemmän kuin edellisenä talvena. Viime viikonloppuna näin ensimmäisen leskenlehden, ja samana päivänä huomasin, että ensimmäiset rohkeat krookukset ovat jo kukassa talon eteläpäädyssä. Tänä viikonloppuna niitä oli siellä jo melko paljon, ja lisää on tulossa. Narsissit kukkivat samoilla tienoin nurmikkoa hieman myöhemmin.
Tänä viikonloppuna on tehty urakalla kevättä pihaan. Puolisoni haravoi viikonlopun aikana lähes koko pihan. Minäkin yritin, mutta hän on niin tarkka haravointijäljestä, että loppujen lopuksi hän haravoi uudestaan nekin kohdat, joissa minä olin jo käynyt… Parasta siis vain todeta, että työnjako tässä menee niin että mies haravoi ja minä kannan lehtikasoja liiterin taakse lehtikasaan. Työnjako sopii minulle erinomaisesti, sillä kuten aiemminkin olen kertonut, haravointi ei ole pihatöistä mitenkään suosikkilistallani.
Haravoinnin lomassa siivosin myös perennat. Minulla ei ole koskaan ennen ollut perennapenkkiä, joten en suoraan sanottuna oikein tiennyt, mitä sille pitäisi keväällä tehdä. Maalaisjärkeen toki käy, että kuolleet lehdet poistetaan, ja niin minä teinkin. Pensaista poistin kuolleina törröttävät varret. Hiukan hämmentyneeksi kuitenkin jäin pienilehtisten kukkien kohdalla, kun en tiennyt kuinka paljon kuolleita lehtiä pitää repiä pois, kun mukana tuntuu lähtevän vihreääkin. Saa nyt nähdä tuhosinko enemmän kuin autoin kukkiani. Iloista oli kuitenkin muistaa penkkiä peratessa, että viime kesänä siihen jäi vielä melko iso kolo johon saan tänä kesänä istuttaa lisää kukkia. Parasta pihatöissä!
Kaikkein tärkein tämän viikonlopun hommani oli kuitenkin tontin takaosan siivous. Takaosahan on syksyllä kaivettu pinnastaan ympäri ja tasoiteltu, sieltä on kaivettu kaivinkoneella ylös kantoja ja kiviä ja muutama pajukin. Nyt talven jälkeen paljastui se seikka, joka minun keskisuomalaisen maatilan tyttärenä olisi pitänyt tietää. Seudun maa-aines on sellaista, että kun pintaa kaivaa kymmenenkin senttiä (tai joskus vähemmän), niin esiin nousee koko joukko kiviä. Koska takapihalle olisi tarkoitus tulla nurmikko lähiviikkoina, kannoin sieltä koko joukon kivenmurikoita pois kiusaamasta tulevaa ruohonleikkuuta.
Kivien lisäksi aika hikinen urakka oli oksissa, juurissa ja juurakoissa, joita koneella rouheasti tehdyn operaation jäljiltä on alueella aika paljon. Osa nyt myllätystä alueesta oli ennen kaivinkoneen käsittelyä ihan ryteikkönä, joten siellä on jos jonkin ylimääräisen pensaan tai puun juuria. Pajut, jotka olivat ikään kuin näkösuojana naapurin suuntaan ja jotka aiomme nyt korvata jollain vähemmän rumalla aidanteella, jättivät jälkeensä pitkiä, paksuja juuria. Kaivinkonetta käsitellyt veljeni sanoi, ettei hän saanut niitä kaikkia juuria mitenkään pois, ja nyt ymmärrän mitä hän tarkoitti. Vaikka takatontille ensi kuun aikana tuodaan uutta maata, sen alle tulee jäämään koko joukko eri puumaisten kasvien juuria, joita ei vaan saa pois maasta ilman että kaivaa useita metriä syvälle.
Kivi- ja juuriurakkaa jäi vielä arki-iltojen iloksi, mutta tavoite olisi saada toukokuun jälkipuoliskolla riittävä määrä multaa takapihalle. Levitän sen, kylvän nurmikon ja toivon, että se alkaa kasvaa nätiksi ja tasaiseksi. Tontin takareunassa on jo jonkin verran kaivantoa ja mies on luvannut kaivaa vähän lisää; näin pääsemme istuttamaan haaveilemamme tuija-aidan näkösuojaksi viereisen rivitalon suuntaan.
Minun nurkkani maailmassa 