Takapihan uudistus – valmista!

Koko tämän blogin ajan, eli koko sen ajan kun olen tässä talossa asunut, olen haaveillut tontin takaosan uudistamisesta. Olen suunnitellut, miettinyt, laskenut kuluja ja taas haaveillut. Ja nyt siitä tuli totta.

Tontin takaosa oli siis yhdestä nurkasta (n. 1/3) ihan roskapensaiden ja lupiinien täyttämää ryteikköä, ja nurmikko-osaltaan (n. 2/3) huonokuntoista, monttujen, kuoppien, kantojen ja kivien täyttämään nurmikkoa. Nurmikkoa oli vain vähän jäljellä sammalen alla, notkelmissa seisoi usein vesi, ja rikkakasvit tuntuivat leviävän ryteikön puolelta nopeammin kuin niitä ehti repiä pois.

Kuten olen kertonut, syksyllä veljeni teki kaivinkoneen kanssa hommia ja käänsi maan ympäri tontin takaosassa. Hän poisti useita kantoja ja isoja kiviä, ja kaivoi pienen ojanteen tulevaa tuija-aitaa varten. Myllätty maa sai levätä ja painua talven yli, kunnes keväällä kävin sen kimppuun. Keräsin alueelta koko joukon oksia ja kiviä ennen kuin sitten äitienpäivänä alettiin ajaa paikalle uutta multaa.

Onneksi perheeni ei pistänyt pahakseen äitienpäivän viettoa työn merkeissä! Reilut 30 kuutiota multaa kun ei leviä itsekseen, vaan uurastimme sen kanssa koko päivän. Veljeni ajoi kuormia, me muut levitimme sitä ihan käsipelillä. Viimeiset kasat veljeni sitten levitti etukuormaajalla.  (Tarjosimme puolisoni kanssa toki talkooväelle ruoan, ja nämä talkoot olivatkin ensimmäinen terassiateria tänä kesänä! Ja toki tein äidille myös äitienpäiväkakun.)

Pihan uudistuksen viimeisen vaiheen suunnittelin helatorstain pitkään viikonloppuun. Edellisenä sunnuntaina hain Jyväskylästä Prisman kesäpihalta 25 timanttituijan tainta. Taimet olivat 80-100 cm korkeita, pirteän vihreitä ja hyvännäköisiä puun alkuja.

Timanttituijia ostamassa.

Periaatteessa kai niiden ei kannattaisi antaa odottaa, mutta logistiikkasyistä nyt ei ollut vaihtoehtoja. Muutaman päivän ajan taimet seisoivat liiterin seinustalla, ja kastelin niitä huolella joka ilta. Samalla olin hakenut Viherlandiasta myös sinikuusen taimen. Siihen käytettiin kihlalahjaksi saatu Viherlandian lahjakortti.

Sinikuusi.

Helatorstaina ystäväni tuli talkoisiin, ja istutimme tuijat. Aloitin aamulla klo 9, ja tulin sisälle illalla klo 9. Pidimme päivällä presidentti Koiviston hautajaisten mittaisen tauon, mutta muuten koko päivä kului multaa varpaiden välissä. Raskainta oli kaivaa oja, mutta työlästä oli myös täyttää sitä. Laitoimme taimien juureen hiukan havumultaa, mutta suurimmaksi osaksi tuota ostomultaa, jota oli säästetty tätä varten yksi kuorma pihaan.

Tuija-aita ensimmäisenä iltanaan.

Taimet istutettiin 80 cm välein. Aita näyttää nyt harvalta, mutta se tihentyy sitten kasvaessaan. Valitsin timanttituijan (Smaragd), koska se on kauniimpi kuin toinen aitatuijana suosittu lajike Brabant. Brabant olisi nopeampi kasvultaan, mutta minun silmääni se on epäsiistimmän näköinen.

Koko päivän mittaisen istutusurakan jälkeen olin puolikuollut väsymyksestä, mutta seuraavana aamuna työ jatkui. Nyt talkooapuna olivat isä ja äiti, joiden kanssa oli tarkoitus tasoittaa maa, kalkita se, kylvää nurmikonsiemenet ja lopuksi jyrätä alue. Pari päivää aiemmin serkkuni oli käynyt tarkistamassa pihan kaltevuuden, sillä kallistus piti saada oikeaan suuntaan veden valumisen varmistamiseksi.

Onneksi olin saanut vinkin maan tasoittamiseen sopivaan välineeseen, sillä hyvillä välineillä homma oli kivaa ja yksinkertaista. Isä lanasi mullan tasaiseksi, minä ja äiti viimeistelimme haravoiden. Kalkitsemisen jälkeen maa vielä harattiin kertaalleen. Siemenet levitin ihan käsipelillä, ja jyräämisellä varmistettiin siementen tarttuminen maahan.

Tasoittamisen jälkeen, ennen kylvöä.

Valitettavasti työn lomassa kuvaaminen jäi vähemmälle, ja esimerkiksi juuri tuosta jyrästä olisi ollut hauska saada kuvia talteen, tuija-aidan teosta puhumattakaan. Keskittyminen urakkaan kuitenkin vei voiton, ja minulla on kuvia vain lopputuloksesta.

Nurmikko kylvetty.

Pihasta ei tullut jalkapallokentäntasainen, mutta ei tarvitsekaan. Se on silti tuhat kertaa parempi, kauniimpi ja tasaisempi kuin lähtötilanne oli. Nyt pelkään enää, että kaikesta huolimatta se alkaa painua ajan kuluessa samoista kohdista kuin aiemminkin, ja tasaisuus on jälleen historiaa. Ehkä se kuitenkin vielä tämän kesän on nätti, kunhan nyt ensin itää. Paikkaamista murehdin vasta ensi kesänä.

Illalla kastelin vastakylvettyä nurmikkoa, mutta tänään iltapäivällä alkoi onneksi kevyt vesisade – kuin tilauksesta. Vesi nopettaa siementen itämistä, ja säästyn kastelemiselta tältä erää.

Tuija-aidan menestys on ensimmäisen kesän ahkerasta kastelemisesta riippuvainen, joten kastelukannun juoksutusta on tiedossa täksi kesäksi. Mutta on se sen arvoista! Nyt meidän tontin ja naapurin rivitalon välissä on selkeä raja. Näin matalana se ei ole vielä näköeste, mutta rivistö on kaunis ja rajaa pihan enemmän ”omaksi”. Nyt jännitän vielä nurmikon itämistä.

Olen täydellisen väsynyt, joka lihasta särkee ja näin untakin mullan kaivamisesta. Silti olen myös äärettömän onnellinen: viimeinkin tämä haave toteutui. Yksin tai puolison kanssa kahdestaan nurmikkoa tehtäisiin vielä elokuussakin, mutta ihanien läheisten avulla se saatiin urakoitua kerralla kuntoon. Äiti, isä, veli, sisko ja siskon poikaystävä tekivät täyden päivän silloin äitienpäivänä, äiti ja isä vielä toistamiseenkin. Ystäväni kaupungista käytti arkipyhänsä tuija-aitaan. Serkku antoi vinkkejä ja kävi mittamassa, ja toisen serkun puoliso lainasi jyrän ja antoi myös arvokkaita neuvoja. Multa ostettiin isän nuoruudenkaverin firmasta sopuhintaan. Tämä pihanteko on taas osoitus siitä, miten onnekas olen saadessani asua kylässä, jossa lähelläni on koko ajan sukua ja ystäviä.

 

Kevät tuli pihaan

Täällä se on viimein, kevät! Jotenkin tänä vuonna kevät on tuntunut tulevan hitaammin kuin ikinä, vaikka varmaankin nyt eletään lämpötiloiltaan ihan normaalia huhtikuuta. Silti tuntui, että lumipeite laskee sietämättömän hitaasti – vaikka lunta oli ainakin meidän pihassamme vähemmän kuin edellisenä talvena. Viime viikonloppuna näin ensimmäisen leskenlehden, ja samana päivänä huomasin, että ensimmäiset rohkeat krookukset ovat jo kukassa talon eteläpäädyssä. Tänä viikonloppuna niitä oli siellä jo melko paljon, ja lisää on tulossa. Narsissit kukkivat samoilla tienoin nurmikkoa hieman myöhemmin.

Hisilicon K3

Hisilicon K3

Tänä viikonloppuna on tehty urakalla kevättä pihaan. Puolisoni haravoi viikonlopun aikana lähes koko pihan. Minäkin yritin, mutta hän on niin tarkka haravointijäljestä, että loppujen lopuksi hän haravoi uudestaan nekin kohdat, joissa minä olin jo käynyt… Parasta siis vain todeta, että työnjako tässä menee niin että mies haravoi ja minä kannan lehtikasoja liiterin taakse lehtikasaan. Työnjako sopii minulle erinomaisesti, sillä kuten aiemminkin olen kertonut, haravointi ei ole pihatöistä mitenkään suosikkilistallani.

Haravointiurakka vielä alkuvaiheessa.

Haravoinnin lomassa siivosin myös perennat. Minulla ei ole koskaan ennen ollut perennapenkkiä, joten en suoraan sanottuna oikein tiennyt, mitä sille pitäisi keväällä tehdä. Maalaisjärkeen toki käy, että kuolleet lehdet poistetaan, ja niin minä teinkin. Pensaista poistin kuolleina törröttävät varret. Hiukan hämmentyneeksi kuitenkin jäin pienilehtisten kukkien kohdalla, kun en tiennyt kuinka paljon kuolleita lehtiä pitää repiä pois, kun mukana tuntuu lähtevän vihreääkin. Saa nyt nähdä tuhosinko enemmän kuin autoin kukkiani. Iloista oli kuitenkin muistaa penkkiä peratessa, että viime kesänä siihen jäi vielä melko iso kolo johon saan tänä kesänä istuttaa lisää kukkia. Parasta pihatöissä!

Perennapenkkiä: vasemmalla siivoamatonta, oikeasta reunasta on poistettu kuunliljan kuolleita lehtiä.

Kaikkein tärkein tämän viikonlopun hommani oli kuitenkin tontin takaosan siivous. Takaosahan on syksyllä kaivettu pinnastaan ympäri ja tasoiteltu, sieltä on kaivettu kaivinkoneella ylös kantoja ja kiviä ja muutama pajukin. Nyt talven jälkeen paljastui se seikka, joka minun keskisuomalaisen maatilan tyttärenä olisi pitänyt tietää. Seudun maa-aines on sellaista, että kun pintaa kaivaa kymmenenkin senttiä (tai joskus vähemmän), niin esiin nousee koko joukko kiviä. Koska takapihalle olisi tarkoitus tulla nurmikko lähiviikkoina, kannoin sieltä koko joukon kivenmurikoita pois kiusaamasta tulevaa ruohonleikkuuta.

Kivien lisäksi aika hikinen urakka oli oksissa, juurissa ja juurakoissa, joita koneella rouheasti tehdyn operaation jäljiltä on alueella aika paljon. Osa nyt myllätystä alueesta oli ennen kaivinkoneen käsittelyä ihan ryteikkönä, joten siellä on jos jonkin ylimääräisen pensaan tai puun juuria. Pajut, jotka olivat ikään kuin näkösuojana naapurin suuntaan ja jotka aiomme nyt korvata jollain vähemmän rumalla aidanteella, jättivät jälkeensä pitkiä, paksuja juuria. Kaivinkonetta käsitellyt veljeni sanoi, ettei hän saanut niitä kaikkia juuria mitenkään pois, ja nyt ymmärrän mitä hän tarkoitti. Vaikka takatontille ensi kuun aikana tuodaan uutta maata, sen alle tulee jäämään koko joukko eri puumaisten kasvien juuria, joita ei vaan saa pois maasta ilman että kaivaa useita metriä syvälle.

Kivi- ja juuriurakkaa jäi vielä arki-iltojen iloksi, mutta tavoite olisi saada toukokuun jälkipuoliskolla riittävä määrä multaa takapihalle. Levitän sen, kylvän nurmikon ja toivon, että se alkaa kasvaa nätiksi ja tasaiseksi. Tontin takareunassa on jo jonkin verran kaivantoa ja mies on luvannut kaivaa vähän lisää; näin pääsemme istuttamaan haaveilemamme tuija-aidan näkösuojaksi viereisen rivitalon suuntaan.

Takapihan suunnittelua talven sydämessä

Viimeisinä päivinä ennen talven tuloa takapihallamme vieraili kaivinkone. Tontin takaosa myllättiin auki: sieltä kaivettiin pois joitakin isoja kiviä, viisi isoa kantoa sekä esimerkiksi pajujen juurakkoja. Valitettavasti minulla ei ole tästä urakasta kuvia, sillä olin päivisin poissa, ja marras-joulukuun taitteessa päivänvaloa on kovin vähän aikaa tarjolla. Iltaisin kun kaivinkone möyrysi pihalla, ei kuvien ottaminen oikein onnistunut.

Takapiha on kaivannut muokkaamista pitkään. Yksi nurkka tontista on ollut ihan ryteikkönä, ja nyt se on muokattu osaksi pihaa. Takaosan nurmikko puolestaan on ollut kuoppainen, monttuinen ja kivinen, ja kannot ovat myös osaltaan hankaloittaneet takapihan hoitamista.

Keväällä, kunhan lumi sulaa pois, ajatamme takapihalle kuorman tai pari maata. Ehkä hiekkaa ensin, ja sitten multaa. Maa tasoitetaan ja se kallistetaan niin että sadevesi valuu oikeaan suuntaan. Sitten sinne kylvetään nurmikko. Leikattava alue kasvaa, mutta toisaalta leikkaaminen helpottuu, kun nurmikko on tasaisempi ja toivottavasti vähemmän sammaloitunut.

Tarkoitus on myös istuttaa tontin takarajalle tuija-aita. Saattaa kuitenkin olla, ettemme saa istutettua kerralla koko rajan mittaista aitaa, koska raja on pitkä ja taimet kalliita. Jonkinlainen pätkä aitaa kuitenkin istutetaan, ja aion myös istuttaa muutamia muita taimia tontin takaosaan – ei vaikuttamaan nurmikonleikkuuta vaan erottamaan selkeästi, missä tontin raja kulkee. Viereinen tontti on nimittäin edelleen samanlaista siivoamatonta pöheikköä kuin meidän nurkkakin oli, ja haluan merkitä tontin rajan myös istutuksilla.

Etupiha saa varmaankin ensi keväänä olla enimmäkseen rauhassa. Keskitän kaikki puutarhaenergiani ja -varani tänä vuonna takapihan kuntoon laittamiseen.

Hyvää sydäntalvea kaikille!

Pensassaksille töitä

Pihan talvikuntoon laittaminen on mukavaa. Aloitimme jo viime viikonloppuna järjestelemällä autotallia, öljyämällä terassipöydän, ja puoliso pesi grillinkin ennen talviteloille siirtämistä.

Tänään jatkoimme pihatöillä. Yksi syksyn keskeinen homma on täyttää liiteriä polttopuilla. Tulevan talven lämmitys tapahtuu viime syksynä liiteriin kärrätyillä puilla, ja nyt sinne tuodaan kuivamaan niitä puita, joilla lämmitys tapahtuu vuoden kuluttua. Olen sikäli onnekas, että saan vanhemmiltani ja veljeltäni puita ilmaiseksi ja helposti. Tänään lastasimme liiteriin yhden peräkärryllisen, ja tilaa on vielä ainakin toiselle mokomalle. Kolmaskin mahtuisi varmasti hyvin, jos vain ehdimme niitä tänne tuoda. Puita on silti jo riittävästi ainakin pariksi talveksi, ellei pidempäänkin. Polttopuiden hankkiminen on kuitenkin tehtävä pitkälti ennakoiden juuri siksi, että ne ehtivät kuivaa liiterissä hyvin.

Kun peräkärry oli tyhjennetty polttopuista, oli aika täyttää se saman tien pensaiden oksilla. Puoliso otti vanhemmiltani lainatun sähkökäyttöisen pensasleikkurin ja kävi siperianhernepensasaidan kimppuun. Oikeastihan pensasaita pitäisi leikata kahdesti kesän aikana: juhannuksen tienoilla ja loppukesästä. Noh, meillä se leikattiin tänä vuonna nyt vain kerran, juuri ennen talven tuloa. Ensimmäisenä kesänäni tässä talossa pensasaidassa oli aika paljon harmaata härmää, ja leikkasin aidan kerran sinä kesänä. Tänä vuonna härmää oli vähemmän, ja aita kukki kauniin keltaisin kukin. On ihan kiinnostavaa seurata, miten siperiahernepensas reagoi näin myöhäiseen leikkuuajankohtaan, ja miten kukinta onnistuu ensi kesänä. Aidasta tuli kyllä todella siisti, ja vaivannäkö teki hyvää pihan yleisilmeelle.

Sillä aikaa kun puolisoni hikoili pensasaidan kimpussa, minä otin pensassakset ja hyökkäsin angervojen kimppuun. Etupihalla kasvavat kaksi angervoa eivät ole voineet kovin hyvin tänä kesänä. Leikkasin niitä keväällä, mutta selvästi aivan liian vähän, sillä niissä oli koko kesän ajan runsaasti kuivia oksia, eikä kukinta ollut yhtä runsas kuin edellisenä kesänä. Päätin leikata pensaat lyhyiksi. Tarkoitus ei siis suinkaan ole poistaa niitä kokonaan, mutta lyhyeksi leikkaamista on suositeltu. Sen pitäisi tehdä ihan hyvää kaikenlaisille koristepensaille aina aika ajoin. Etenkin toinen angervoista oli ihan täynnä kuivaa oksaa, ja uskon että leikkaus teki pensaille terää.

Saman käsittelyn sai myös takapihan terassin etelänurkalla oleva pensas, jonka lajimääritys on tekemättä. Uskon sen olevan myös jokin angervolajike, mutta en muistanut tarkistaa lajia kesällä, kun pensas kukki.

Kun leikkaamisen vauhtiin pääsin, napsin ylimääräisiä oksia myös syreeneistä, ja lopuksi vielä hiukan etupihalla kasvavista pensashanhikeista. Energia loppui viinimarjapensaiden kohdalla – nekin kaipaisivat leikkaamista, mutta en jaksanut enää edes nostaa saksia ilmaan.

Kannoin leikkaamisen lomassa oksat peräkärryyn, ja yhdessä veimme ne muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle, kunnan osoittamalle oksien ja puutarhajätteen jättöpaikalle. Kätevää, että on selkeä paikka, jonne puutarhajätteen voi pihasta viedä. Eihän tuommoiset määrät oksia olisi mitenkään mahdollista kompostoida omassa pihassa, eikä taajamassa saa polttamaankaan ryhtyä.

Lopuksi vielä istutin kukkasipuleita leikkaamieni pensaiden luokse. Luin syyskuussa uutisen, että Suomi 100-vuotta juhlavuoden kunniaksi on joissain paikoin istutettu paljon sinivalkoisia kukkasipuleita. Idea on minusta todella hyvä, ja kävin ostamassa meillekin pussillisen kukkasipuleita. Edellisenä vuonna istuttamistani kukkasipuleista vain krookukset onnistuivat, tulppaaneista kasvoi vain yksi (hah). Toivon kuitenkin kovasti, että tänään istuttamani helmihyasinttien ja tulppaanien sinivalkoinen ryhmä  nousisi toukokuussa etupihalle juhlistamaan 100-vuotiasta Suomea. Pensaat ovat keväällä vielä matalat, joten kukilla pitäisi olla hyvin tilaa kukoistaa.

Takapihalla on juuri nyt käynnissä suuret muutokset! Kaivinkone on jo aloittanut hommansa, ja työ jatkuu huomenna. Yritän muistaa ottaa kuvia operaatiosta, ja haluan myös kirjoittaa tänne takapihan muokkauksen eri vaiheista, etenkin valmisteluista, joita tehdessä opin monenlaista uutta ja tärkeää tontinomistajan tietoutta.

Lisää kesäkukkia, osat 2 ja 3

”Vähemmän on enemmän”, totesin täällä blogissa, kun hankin tänä kesänä kesäkukiksi vain orvokkeja ja pelargonioita etupihalle. Vähänpä tiesin! Sen jälkeen olen nimittäin vielä kahteen otteeseen tehnyt heräteostoksia piha- ja puutarhamyymälöissä, ja pihan kesäkukkatarjonta on monipuolistunut.

Ensimmäisellä heräteostokerralla pari viikkoa sitten hankin kukkia nimenomaan terassille. Olen aina haaveillut hortensiasta, mutta ne ovat aika arvokkaita, enkä ole raaskinut sijoittaa kahta- tai kolmeakymppiä yhteen kukkaan. Marketin alennuskojusta löysin kuitenkin ihanan sinisen hortensian, joka sopii terassille täydellisesti, ja jonka hinta oli enää vain kympin. Nyt vain koetan onnistua pitämään sen hengissä mahdollisimman pitkään.

Sinivioletti hortensiani

Hortensian kaveriksi ostin samalla reissulla siniviuhkan. Vasta kotona googlettelin, millainen kukka on kyseessä, ja olen aika tyytyväinen. Siniviuhka kestää paahdetta ja paistetta, kasvaa nätisti ja rönsyten. Luulen, että sitä saatan hankkia terassille tai takapihalle ensi keväänäkin.

Siniviuhka

Eilen poikkesin suunnittelemattomasti vielä kerran Viherlandiaan. Ohikulkumatkalla mieleeni tuli, että etupihan orvokit alkavat olla jo aika räjähtäneitä, joten niiden tilalle voisi ehkä hankkia jotain muuta. Lisäksi houkutteli etsiä jotain kesäkukkia kahteen emalivatiin, jotka olin löytänyt kirppareilta kesän aikana. Hyviä syitä kaartaa Viherlandian pihaan, kun aukioloaikaakin oli vielä puoli tuntia jäljellä! Kuten tuossa puutarhanystävän paratiisissa usein käy, järki katosi ja shoppasin kauniita kukkia aivan budjettini ylärajoilla.

Ostin tuoksupelargonian, joka ei varsinaisesti ole kesäkukka vaan sisälle tarkoitettu viherkasvi. Tuoksupelargonia ei useinkaan kuki, mutta on runsaan vihreä, ja ennen kaikkea tuoksuu mahtavalle. Oma yksilöni on appelsiinin tuoksuinen. Tuoksupelargonian voisi kesän jälkeen sijoittaa makuuhuoneeseen. Aamulla kun petauksen jälkeen hiukan sipaisee kukkaa, se alkaa erittää tuoksuaan ja raikastuttaa koko huoneen. Tuoksupelargoniat ovat vanhoja kukkia, joista on vain jalostettu uusia tuoksuja. Esimerkiksi Fredrika Runebergillä oli tuoksupelargonioita kirjailijoiden kodissa.

Tuoksupelargonia

Valkoiseen emalivatiin ostin kaksi etelämerenlobeliaa. Etsin nimenomaan takapihalle aurinkoon sopivia kukkia, siksi valitsin lobelian – toki myös sen kauniin sinisen värin takia. Kuvassa kukka näyttää enemmän lilalta, mutta on vahvasti sininen.

Etelämerenlobeliat

En ole varma, menestyvätkö kukat umpinaisissa emalivadeissa, joista vesi ei pääse läpi. Olin kuitenkin etsinyt vateja, patoja tai kattiloita, joihin voisin istuttaa kukkia ja sijoitella sitten takapihan suurten puukantojen päälle koristeeksi. Nyt niitä on kaksi, ja ensi kesänä laitan vielä jonkin ruukun kolmannelle isolle kannolle. Tuleepahan testatuksi, miten vati toimii vai toimiiko lainkaan, vai tukehtuvatko kesäkukat veteen. Tuoksupelargonian toki pelastan kunnolliseen ruukkuun sitten ilmojen viiletessä, kun tuon sen sisälle.

Budjettiasiat ovat alkaneet mietityttää aika paljon, sillä tulotasoni putosi kesän alussa jonkin verran. Olen kerännyt kuitit kaikista ostoksista, joita olen tähän pihaharrastukseeni upottanut, ja aion tehdä niistä koonnin jossain vaiheessa kesää tänne blogiin. Summa voi olla yllättävänkin suuri, kun rahaa on mennyt pikkuhiljaa. Mutta silti: ehkä se on sen arvoista. Tulen valtavan iloiseksi kaikista näistä kukista, ja eilinen käynti Viherlandiassa oli ihana. Hymyilin kestohymyä istuttaessani kukat, ja hortensiani saa minut päivittäin ilahtumaan. Miten sellaisen ilon määrää voi mitata rahassa?

 

Taistelu lupiineja vastaan

Tonttimme takaosassa ja parkkipaikan reunalla kasvaa runsaasti lupiinia. Viime kesänä jo puhelin, että pitäisi ottaa viikate ja niittää kukkia pois, mutta en vain saanu oikeaan aikaan aikaiseksi. Nyt olin päättänyt olla ahkerampi, ja kun ensimmäiset lomavieraat olivat lähteneet ja puoliso suunnannu kohti Tuska-festaria, minä hain lainaksi viikatteen ja aloitin oman tuskataisteluni lupiinien kanssa.

Oleellista oli ajankohta: lupiini pitäisi niittää ennen kuin kukinta ehtii muuttua siemeneksi. Kuten kuvasta näkyy, homman olisi voinut tehdä aikaisemminkin, mutta en usko että olin vielä liian myöhässä.

Niittäminen oli se helppo osuus, mutta lämmin siinäkin tuli. Vaikeinta kuitenkin oli niitetyn roskakasvin kerääminen jätesäkkeihin. Tontin ryteikköosassa kasvaa muutakin roskakasvia kuin vain lupiinia, ja yhdessä niitä tuntui olevan mahdotonta saada säkkiin. Katkenneet lupiininvarret tuntuivat oikein piiloutuvan, ja vaikka kuinka luulin keränneeni kaiken, aina pään kääntäessäni löysin niitä lisää. Jos lupiinit eivät olisi ehtineet osittain siemenvaiheeseen, ne olisi ollut helpompi kerätä, sillä siemen maastoutuu suojavärinsä ansiosta hyvin toisin kuin kirkkaanväriset kukat.

Paarmat ja hyttyset kiusasivat, ja on pakko todeta, että homma oli aika raskas. Motivaatio laski väsymisen myötä, etenkin kun tajusin samalla, että työ on täysin turhaa: naapuritontti kasvaa sekä lupiinia että muita roskakasveja, eikä oma niittämiseni näin ollen vähennä ensi kesän kukintaa luultavasti lainkaan. Keräsin kahdeksan jätesäkillistä lupiineja ja muuta ei-toivottua ja pois niitettyä kasvinjätettä, jotka tänään sitten vein vanhempien tulentekopaikkaan poltettavaksi.

Ehkä pointti olikin siinä, että tulin tehneeksi tuon työn. Etenkin parkkipaikan reunalla niittäminen oli turhista turhinta, mutta takapihan voisi kuvitella olevan vähän siistimpi – jos nyt kukaan ikinä tuota kohtaa pihasta käy edes katsomassa. Ei viikatteeni jälki mitään Akseli Koskelan tasaisen sileää heinänsänkeä ole, joten tiedä sitten siitä siisteydestä. Mutta ainakaan ei eilen tarvinnut käydä lenkillä.

 

Esikoiskukkapenkin kehitystä

Tänä keväänä olen vaihe vaiheelta toteuttanut yhtä omakotitaloon muuttamiseen liittynyttä haavettani: omaa kukkapenkkiä. Se on toteutunut talon etupihalle. Tässä on kuvien kanssa kukkapenkin kehitys vaihe vaiheelta. Korostan nyt, että tämä ei ole välttämättä mikään erityisen oikea tapa perustaa kukkapenkki. Luin kyllä kirjoista, mutta opettelen myös tekemällä, ja sovelsin monia ohjeita pitkin matkaa. Lähinnä olen rakentanut kukkapenkkiä omien voimieni, kukkaroni ja olosuhteiden rajaamin keinoin.

Joulukuu.

Ensimmäinen osa esitettiin jo viime syksynä, kun etupihaa hallinneet terijoen salavat kaivettiin pois. Pensaita oli kolme, ja lisäksi samalla lähti yksi vanha iso kanto. Kuvassa poistettavat on merkitty keltaisin muovinauhoin kaivinkoneen käyttäjää varten. Kaivuuhommat tehtiin juuri ennen lumen tuloa joulukuun alussa.

Isojen pensaiden poistaminen ei ollut ihan yksinkertainen juttu. Kaivinkonetta käytellyt veljeni sanoi, ettei kaikkia juuria saanut pois. Ne kulkivat liian pitkälle ja syvälle, kuten pajun sukuisella pensaalla vain voi kuvitella juurten rönsyävän. Juuret ovat sitkeitä ja pitkiä, ja elävät varmasti nurmikkoni alla vielä hyvin pitkään.

Talven ajan lumi peitti pihan, ja kevään tullen etupiha muistutti lähinnä isoa liejuläjää.

Huhtikuu.

Aloin suunnitella kukkapenkin paikkaa. Tuntui järkevältä rakentaa se johonkin etupihan myllätyistä kohdista, joissa nurmikko oli jo rikki ja maan muokkaaminen aloitettu. Koska suurin osan talvella kolatusta lumesta kasaantuu tuossa edellisessä kuvassa etualalalla näkyvälle alueelle, päätin tehdä kukkapenkin lähemmäs taustalla näkyviä angervoja. Viimeinen ylöskaivettu pensas oli itse asiassa aivan angervojen vieressä, jonne sitten istutinkin uuden pensaan (siitä lisää joskus toiste).

Paksujakin juuria nousi esiin.

Toukokuussa aloitin sitten kukkapenkin muokkaamisen. Käänsin maata, nostelin siitä pois ruohopaakkuja ja loputonta määrää rikkaruohojen juuria. Siinä vaiheessa terijoen salavien juuria tuli vastaan vielä huomattavan paljon. Osa niistä oli jopa käsivarren paksuisia, ja usean metrin mittaisia. Ohuemmatkin nousivat nurmen alta pitkinä piiskoina. Itse asiassa tuossa edellisessä huhtikuun tilannetta esittävässä kuvassa oikealla näkyvä musta juomu nurmikossa on nimenomaan ylös kiskotun juuren jättämä jälki. Vastaavia syntyi lisää. Monesti jouduin vain katkaisemaan juuren oksasaksilla, kun olin kiskonut sitä niin paljon esiin kuin käsivoimin sain. Se ei aina ollut kovin paljoa.

Nurmikon reunalista paikoillaan.

Kun olin raatanut useamman tunnin etupihan tasoittamiseksi, alkoi epätoivo jo hiipiä. Jossain vaiheessa vain annoin periksi juurille. Poistin niin paljon niitä kuin kykenin, ja loput tulevat vastaan sitten ennen pitkää (”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”). Tasoitin maata niin tasaiseksi kuin kykenin, erotin kukkapenkin muusta nurmikosta työntämällä maahan reunalistan, ja kylvin nurmikkoa muihin etupihan multaosiin. Kukkapenkin alueelle toin puutarhamultaa noin 5 ja puoli säkillistä. Penkistä ei tullut kovin korkea kohopenkki, mutta uutta puhdasta multaa se kyllä kaipasi, kun olin kärrännyt niin paljon rikkaruohoista ja nurmikkoista multaa pois.

Hurraa! Sitten taimia hankkimaan.

Hurjan maanmuokkauksen jälkeen alkoi onnellinen vaihe, taimien istutus. Tein piirroksia ja suunnitelmia, selasin perennakirjoja ja mietin, mitä lajeja penkkiini haluaisin. Loppujen lopuksi siihen on kertynyt kukkia lähinnä sattuman kaupalla. Yksi lajike minulla oli toiveissa: syysleimu. Mummolassa oli niitä aikanaan, ja ne olivat minusta hurjan kauniita. Se oli siis ostolistallani. Kukkapenkin väriskaalaksi mietin sini-violetti-kelta-oranssi-linjaa, ja se on melkein kokonaan pitänytkin. Melkein.

Syysleimut ostin valmiina, mutta sen lisäksi olen saanut ystäviltä ja sukulaisilta monenlaisia perennoja. Kuunliljaa on kahdesta eri pihasta, kahta eri väriä. Akileijojakin on kahta eri väriä, joista tosin vain toinen on toistaiseksi kukkinut. Päivänliljojakin on kahdesta eri paikasta, niiden pitäisi olla keltaisia, mutta kukkia ei ole vielä ainakaan näkynyt. Toivottavasti viimeistään ensi kesänä! Keltaiset esikot muuttivat tänne vasta kukinnan jälkeen, joten niiden parasta aikaa odotan ensi kevääksi.

Vähän jo sinne päin…

Ystäväni kukkapenkistä siirtyi kukka, jota kumpikaan meistä ei tuntenut. Tätini pyörähti eräänä iltana pihassa ja totesi, että ”Kas, sinullahan on pähkämökin siinä.” Näin sitä oppii omien kukkiensa nimetkin, heh. Purppurakeijunkukkia ostin kaksi taimea itse, koska mökillä on niitä ja sen tummanpunainen lehti on tosi kaunis. Lapinvuokkoja taas sain ystävältä uuden kodin (ja kukkapenkin) onnitteluiksi. Lemmikkejä olen myös saanut, niistä osa on tässä ja osa muualla pihassa.

Lajeja ei ole valittu kasvupaikan tai muun sellaisen mukaan. Ne ovat vain kerääntyneet tänne. Esimerkiksi keijunkukka on varjoisan paikan kasvi, mutta enhän minä tajunnut sitä ennen kuin vasta istutuksen jälkeen. No, katsotaan miten sen kanssa käy. Olen yrittänyt tähtäillä kukkia niin, että korkeimmat olisivat keskellä ja matalat reunoilla, mutta en ole varma ehtiikö esimerkiksi syysleimu tänä kesänä vielä täyteen mittaansa.

Toistaiseksi on onnistunut se, että penkissä on eri aikaan kukkivia perennoja. Esikot kukkivat varhain, samoin lemmikit, akileijat ja lapinvuokot vähän niiden jälkeen (ehkä), ja liljat näihin aikoihin (jos kukkivat). Pähkämökin saattaa vielä tänä kesänä kukkia, kuunliljoista ja keijunkukasta en tiedä miten käy. Syysleimut kukkivat loppukesällä.

Kukkapenkissä on vielä tilaa, ihan tarkoituksella. Tavoite on, että se on jonain päivänä niin tuuhea, että kitkemistä on minimaalisen vähän. Kestää kuitenkin vielä muutaman vuoden, ennen kuin ollaan niin pitkällä. Halusin jättää tilaa vielä uusille löydöille (ja tuliaistaimille), mutta myös siksi, että en tiedä miten innokkaita nykyiset taimet ovat leviämään. Toistaiseksi vain rikkaruohot ovat levinneet…

Kukkapenkin reunus on oma tarinansa. Upotin maahan siis sellaisen kovamuovisen reunusnauhan, ja sen päälle keräsin luonnonkiviä erottamaan reunaan. Oli kuitenkin aika vaikeaa saada kivien ja nurmikon reuna pysymään siistinä, joten purin rakennelman. Irrotin reunamuovin ja kanttasin nurmikon ja kivenmurikoiden väliin pienen ”vallihaudan”. Nyt nurmikonleikkuun pitäisi olla helpompaa, ja samalla rikkaruohojen ja nurmen eteneminen kukkapenkkiä kohti helppoa estää.

Ennen juhannusta ja juhannuksen jälkeen on tulossa vieraita, joille haluaisin esitellä kukkapenkkiäni mahdollisimman nättinä. Koska kitkemisen määrä on rajaton penkin ollessa vielä näin paljas, turvauduin kuorikatteeseen. Tänään kukkapenkki näyttikin jo jokseenkin siistiltä.

Tällainen siitä sitten tuli!

Nurmikko sen ympärillä on oma murheenkryyninsä, mutta koska tästä postauksesta tuli jo nyt liian pitkä, kerron nurmikosta erikseen joskus toiste. Kukkapenkin lajit käyn läpi myös erikseen, koska osallistun instagramissa kesäkasvio-haasteeseen, ja aion kuvata ainakin osan kukkapenkin kukista siihen. Samalla suunnittelin kirjoittavani niistä tänne. Eli kuvia on tulossa jatkossakin, samoin kukkatarinoita.

Kukkapenkin perustaminen oli työlästä, ja vaati enemmän lihasvoimaa kuin odotin. Ehdottomasti yksi per kevät riittää, ja voin hyvin pitää ensi keväänä myös taukoa tästä riemusta! Mutta oli se myös ihanaa, ja joka kerta kun ehdin puoleksikin tunniksi illalla pihahommiin, tulen hieman onnellisemmaksi. Aina sen enempää ei jaksakaan, ja haluaisin pihan olevan sen verran helppohoitoinen, että ei ole maailmanloppu jos aina ei jaksa.

Alkukesän kukkivat puut

Tänä keväänä lämpöaalto osui juuri siihen hetkeen, kun omenapuuni kukki. Tai toisin päin: ehkä omenapuu alkoi kukkia juuri sillä viikolla, koska oli niin lämmin. Miten vain, kukkaloisto oli huikea, mutta lyhyt. Omenapuu hohti valkoisena vain pari päivää ennen kuin kukat alkoivat varista ja ruoho puun alla valkoistui tippuneista terälehdistä.

Omenapuut ovat kyllä yksi loppukevään tai alkukesän kauneimmista kukkijoista. Kirsikkapuuta minulla ei vielä ainakaan ole, joten ehkä se tulee joskus kilpailemaan loistossa. Toistaikseksi omenapuu kuitenkin on kukintansa lyhyydestä huolimatta puutarhan kevään kuningatar.

Kun oli pikkutyttö, leikimme siskon kanssa toisinaan nuken häitä omenapuun alla. Ihastelin jo silloin omenapuun kukintaa ja ajattelin pikkutytön varmalla romantiikan tajulla, että haluaisin sitten aikuisena mennä naimisiin omenapuiden kukkiessa. Jokin syy-seuraussuhteiden ymmärrys kuitenkin on kuitenkin ollut, sillä muistan pohtineeni, että hääpäivää olisi aika vaikea päättää etukäteen, kun omenapuiden kukintaa ei voi ennakolta laskea, ja kukinta on aika lyhyt. Barbien häät kuitenkin ehdittiin siinä valkean kuulaksen alla viettää useammin kuin kerran.

Toinen alkukesän suosikkikukkija on syreeni. Kotipihassamme on kaksi violettia syreenia, mutta olisi ihanaa saada joskus joukkoon vielä valkoinenkin lajike. Pari syreeninoksaa maljakossa on yksinkertaisuudessaan aivan todella kaunista, ja mukana vielä ihana tuoksu.

Talon edustalla näkyy myös komea pallotuijamme.

Tämä syreeni kukoistaa mökillä.

Kukkapenkissäkin on jo pari kukkijaa! Palaan niihin myöhemmin.

Kesäkukkia

Kaupungissa asuessani peitin parvekkeen kesäkukilla joka toukokuu. Suunnittelin ja tein rahallisesti kalliita ostoksia, joka vuosi muutama ruukku tai kori lisää kunnes parvekkeelle ei kerta kaikkiaan mahtunut enää enempää. Kovin paljon en edelleenkään oppinut kukkien nimiä ulkoa, mutta rakastin kesäkukkien helppoutta ja kauneutta.

Tänä ensimmäisenä kokonaisena kesänä omassa kodissa kesäkukkien hankinnat jäivät huomattavasti aiempaa vähemmälle. Koska vapuksi oli tulossa vieraita, halusin ensimmäiset kesäkukat jo silloin. Kaupassa oli siihen aikaan lähinnä orvokkeja, mikä oli ihan hyvä, sillä vielä muutama päivä ennen vappua satoi räntää… Orvokit kestivät pikkuiset pakkasen nipistelyt hyvin. Vappuviikonloppu oli onneksi aurinkoinen.

Orvokit odottivat kiltisti istutusta terassin kaiteella.

Varhainen herääjä kuistilla, taustalla orvokit kesäastiassaan.

Jo monena keväänä olemme tehneet kahden työkaverini kanssa kesäkukkaretken Viherlandiaan. Tänäkin vuonna päivä sille oli jo sovittu, mutta koska meille oli tulossa vieraita, kävin hankkimassa omat kesäkukat jo hieman aiemmin.

Olin viime kesänä saanut kaksi puista kukkalaatikkoa kaveriltani, jolle ne jäivät ylimääräisinä. Pesin ne ja öljysin pellavaöljyllä, ja niistä tuli aivan kelpo kukkalaatikot etupihallemme.

Kaikkien aikojen suosikkini kesäkukista on perinteisistä perinteisin pelargonia. Parvekekukkakasvattajana sain myös huomata, että pelakuu kestää sadetta ja aurinkoa paremmin kuin useat muut kukat. Siispä ostin kukkalaatikoihin pelargonioita. Pelargonioitten kanssa kukkalaatikossa on muutamia hopealehtiä.

Pelargonia on yksi lempikukistani.

Tänä kesänä kesäkukat ovat hehkuvan vaaleanpunaisia ja valkoisia, toisaalta orvokeissa on myös sinistä. Iloisen kirjavaa siis, kuten aina minun istutuksissani, mutta jotenkin tuntuu myös siltä että vähemmän on enemmän. Pidän näistä kaikista kukistani kovasti. Valitettavasti orvokeista osa on jo vähän kuluneen näköisiä. Pitäisikö vaihtaa niistä osa johonkin muuhun?

Tylsin pihatyö

Jo  löytyi, eikä mennyt kauaakaan! Siis ikävin pihatyö. Voisi luulla, että se on lumenluonti, mutta pidän talvesta ja väsymyksestä huolimatta en päässyt lumitöiden kanssa lähellekään samoihin tunnelmiin kuin tällä viikolla toisen pihatyön kanssa: haravan varressa.

Minä inhoan haravoimista.

Ylläriylläri, se jäi syksyllä tekemättä, koska olin niin vähän kotona viikonloppuisin, koska satoi ja koska ei huvittanut. Nyt keväällä haravoimista sitten riittääkin. Sekä omassa pihassa että lähiympäristössä on paljon lehtipuita, ja erityisesti takapihan nurmikkoa peittää melkoinen lehtikerros.

Olen nyt haravoinut talon eteläpäädyn ja etupihan. Puoliso on luvannut auttaa tulevana viikonloppuna takapihan kanssa. En tiedä saammeko kaikkea haravoitua, mutta jos edes suurimman osan. Oma urakkansa on lehtiroskan hävittäminen. Lehtikompostori on ihan täynnä, joten olen kärrännyt lehtiä kottikärrykaupalla liiterin taakse kasaan. Se ei ole kestävä eikä varmaan kovin järkevä ratkaisu, mutta voimat eivät yksinkertaisesti riittäneet siihen, että olisin lastannut lehtiroskan saman tien jollain välineellä autoon ja autolla puutarhajätteen keräyspisteeseen parin kilometrin päähän. Oksaroskaa olen jo kertaalleen tänä keväänä sinne vienyt. Lehtikasa ei ole näkyvissä eikä tiellä, joten se saa nyt varmaankin olla siellä ainakin ensi kevääseen asti.

Toisessa peukalontaipeessa on nyt neljättä päivää haravointihommista tullut verestävä rakko. Sanoinko sen jo? Sanon uudelleen: haravoiminen on pihan ikävin työ.