…koti maalaiskylässä. Olen tehnyt syksyn mittaan ja alkutalvesta paljon etätöitä, ja nauttinut tilanteesta täysin sydämin.
Kuka sanoo, ettei maaseudulla ole palveluita? Tänään kirjoitin kotona innoissani, melkein flow-tilassa työtehtävääni, kunnes lähdin päiväkävelylle oikaisemaan selkääni ja hoitamaan asioita. Kävin viemässä (joulu)paketin postiin, hain apteekista sinne tilaamiani tarvikkeita sekä muuta tarpeellista, kirjastossa palauttamassa kirjoja ja hakemassa joululukemista sekä lopuksi kaupassa ostamassa loppuviikoksi ruokaa.
Olin liikkeellä noin puoli neljän aikaan iltapäivällä, mikä kaupungissa tarkoittaa iltapäiväruuhkaa. Meidän kylällä minut taisi ohittaa kaksi tai kolme autoa. Varsinainen ruuhka. Koulun pihassa autoja oli enemmänkin, väki oli varmaankin harrastamassa liikuntatiloissa. Paluumatkalla alkoi sataa lunta ja jo valmiiksi valkean, hento lumipeite sai vahvistusta. Huom. ei räntää vaan lunta, ja kadut ovat valkoiset, eivät kuran väriset.
Askelmittariin kertyi noin 3400 askelta, mikä on surkean vähän tietenkin, mutta auttoi kun muuten koko päivän olen istunut koneen ääressä. Askeleita enemmän mieltäni kuitenkin ilostutti päiväkävelyn kohteet ja kylän tuttuus: jokaisessa neljässä asiointipaikassa minua palveli tuttu ihminen. Tällaisen verkoston luominen kestäisi kaupungissa vuosikausia.
Ja bonuksena vielä se, että koska ollaan maalla ja kyläilykulttuuri on epämuodollisempaa, tätini piipahti päivällä lainaamassa paidan ja tuomassa vastapalvelukseksi tuoretta pullaa ja suolaisia pikkupiiraita.
Kyllä minä en vaihtaisi tätä kylää juuri nyt mihinkään. On vaikea keksiä, miten voisin olla enää tämän onnellisempi.
Minun nurkkani maailmassa 